Niin se taas menny tämäkin päivä :) Että osaa taas ihmislapsi olla onnellinen siitä, että on ystäviä ja elämäs muutenki kaikki ookoo.
Nuorin tyttäreni täyttää tänään vuosia. Miten aika kuluukaan...juurihan makasimme sairaalassa, takana elämäni hurjin yö, jolloin tyttäreni, 4. lapseni, oli tullut maailmaan hiukan eri tavalla kuin mitä kotoa lähtiessä olin ajatellut.
Hätäsektiolla syntynyt neito ja minä jäimme henkiin, mutta se oli minuuteista kiinni.
Aamusta asti on ollu sateista ja synkkää. Väsy ei enää oo sellanen, ku eileen, mutta en oo ihan kuosiskaan vielä.
Minttu herätti ensin seiskalta ja käytiin pikapissalla ja takas maate. Kasilta se herätti uudestaan, ja sitte tehtiinki jo piree lenkki.
Caritan kans lähettiin käymään niitten mökillä Ilmajoella. Käytiin sielä lenkilläkin, muttei kovin pitkää voitu mennä, ku oli tuo vanhus mukana ja tuuliki oli melkonen. Ja vettä räppäs.
Sitte vietiin Minttu pariks tunniks Caritan isän hoiviin ja lähettiin tutustuun uuteen lajiin nimeltä ManoMano. Filippiineiltä tullut itsepuolustuslaji. AIVAN MAHTAVAA!!!
Ymmärrän taas asioita enemmän. Ei se voima aina oo kaiken aa ja oo...minoon piäni rääpäles, mutta opiimpahan taas jotaki, jolla voin puolustaa itteeni tiukan paikan tullen. Enkä ees tarvi voimaa...
Nyt vois vaan relata...tehdä kasvonaamion ja ottaa jalkakylvyn....ehkä vielä illalla kirjottelen enemmän :)
Mutta sen sanon, että nautin elämästäni enemmän kuin koskaan aiemmin...paitti ehkä silloon, ku muksut oli pieniä...sen ajan voisin haluta takas ja jäädä siihen hetkeksi....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti