Elämä jatkuu....

Niin se vain on...elämä jatkuu, vaihtelevin fiiliksin, mutta eteenpäin silti mennen.

Viimeinen viikko on ollu kyllä ihan kaamea. Loma ei vois paskemmin alkaa, ku pitkäaikaisen, nuoren työkaverin poismenolla :( Ei vaan voi ymmärtää vieläkään :(
Viime viikolle olin suunnitellu tekeväni vaikka ja mitä, mutta sunnuntaina tullut ikävä uutinen lamaannutti toiminta- ja ajattelukyvyn ihan totaalisesti. Itkua on tullu enemmän kuin koko kuluneena vuonna yhteensä.

Salilla yritin käydä, treenasin ihan hullunlailla, saadakseni ajatukset edes hetkeksi jonnekkin muualle kuin tapahtuneeseen. Kummasti sitte vaan salilla näin kaikissa tummissa miehissä Tonin, kaikkien miesten ääni kuulosti Tonin ääneltä ja jokainen nauru kuin Toni olisi nauranut...oli pakko paeta kyyneleineen infapunasaunan hämärään....kukaan ei kysellyt, vaikka varmasti moni näki, etten ollu omillani. Sain olla rauhas....sitä halusinkin.
Perjantaina kävin kahvilla yhden ihanan ja hyvän ystävän kans. Oli hienoa, ku päästiin viimeenki kahvitteleen, meinaan ku, sitä on suunniteltu keväästä asti....siitä asti, ku jäin keväällä kaupungilta pois...

Lauantaina sitte otin ja terästäyryyn sen verran, että lähärin ajelohon Satakuntaha...olin bestiksen luana sunnuntaihi asti. Niillä on sielä uus koissu....ihana, pikkuunen Polina <3 Olihan sitte söpö.
Lauantaina istuttiin iltaa, paljuiltiin ja saunottiin ja käytiin karokes... mulla vaan fiilikset ei ottanu noustakseen. 
Sunnuntaina ajoin Laitilaan...tulin tänne, vaikka tua muru oli itte pelis. Mutta ku se sitte tuli....mun maailman täytti aurinko :)

Täälä oon ny ollu tän viikon ja oon lauantaihin asti. Vasta nyt tuntuu lomalta. Oon saanu olla, tehdä asioita, jotka tuntuu hyvältä. Oon tehny ruokia, käyny lenkillä ja salilla ja tehny korujaki....eikä oo ollu kiire mihinkää.... Hiarojallaki kävin, ku alako niskat taas oireella siihem mallihi, nottei enää tuntunu eres pää kunnolla kääntyvän ja yällä ei saanu oikialla kylijellä nukutuksi ollenkaa. Ny soon paree, mutta meen perjantaina viälä uuresta sinne.

On tää ollu viikkona paree, ku viime viikko. Mut suru ei helpota. Hautajaiset on ny lauantaina, enkä pääse niihin...mulla on tyylikoulutustilaisuus kotipuoles klo 15, ja aion mennä sinne oppiman uutta. Hengessä mukana olen kyllä lauantaina. 

Tällästä tällä kertaa. Reissut ei lopu, eikä niitten tarttekkaan loppua. Minoon osaani tottunu ja elän niinku elän. Tää on mun elämä....ja siinä on mukana paljon.

Epäreilu elämä

Tänään on pyöriny pääs monenmonta asiaa...ei edes kunnon teholenkki saanu kaikkia ajatuksia järjestykseen, eikä auttanut tajuamaan kaikkea tapahtunutta.

Elämä jatkuu, se on saletti, nyt vaan taas osaa arvostaa elämää ja asioita siinä, entistä enemmän...

Älkää jättäkö mitään hampaankoloon toista kohtaan...huomenna voi olla päivä, että et voi asiaa enää korjata....ei mulla muuta ;'(

Itkuja, naururuja, suuria tunteita

Niimpä niin....lokakuu on jo hyvää vauhtia kääntymässä puolivälin yli , puut ovat alastomia, ilma kostea ja linnut etsivät jo lämpöä ja suojaa itselleen.

Viimeiset työt tuli taputeltua pakettiin viime torstaina. Noi kaks viimestä viikkoa Laitilas oli kyllä niin huiput, ettei paremmasta apua.

Ku se pössöövuaro sitte loppu, ja alettiin normiin päivävuarohon, ni tuli taas se normirytmi elämään.
Olin viimeset viikot Laitilas putkeen, etten tullu kotia välillä. Silloon tokan viikon torstaina menin väsymystä uhmaten hotellin karaokeen. Ja se kannatti. Löysin elämääni ihmisen, jonka haluan siinä pitää. Nyt vain pikkuhiljaa eteenpäin ja toivoa, että kaikki menee hyvin.

Samana vkonloppuna ajoin sitte Laitilasta Alastarolle ja olin Leenan ja Esan luona viikonlopun. Perjantai vaan oltiin ja oleennuttiin, lauantaina lähettiin Leenan kans Loimaalle shoppailemaan ja käytiin kahvila Ennissä vähä sumpilla.  Oli aika hieno tunne istua siinä kahvillassa, jossa istuin 2009-kesällä tuon tuostakin päivällä, ku oltiin Loimaalla yövuoros ja mulla ei uni aina riittäny niin pitkälle, että ois vaan saanu töihin lähtiä.

Loimaan reissun jälkeen syötiin ja mä lähdin Lietoon häihin. Sain olla todistamassa ja kuvaamassa, kun kaksi ihanaa sai toisensa. Eivät olleet ihan perinteiset häät. Mukavaa oli.
Illaksi takaisin Alastarolle ja muihin juttuihin.

Sunnuntaina tekaasin safkat koko sakille, kuvasin pihapiirin kasveja sun muita ja lähin sitte sydän pamppaillen ajamaan takas Laitilaan...ja se ilta oli yks elämäni ihanimmista. Tunsin eläväni taas ja olisin halunnu, että se kaikki olis vaan jatkunu, eikä ilta ois vaihtunu yöhön ja yö uuteen aamuun, joka palautti mut arkeen.
Siinä se meni viimenen työviikko sitte tunteiden vuoristorataa ajelles...Ihan aikuusteoikiasti mulla on ollu niin mielettömän hyvä ja onnellinen olotila, ettei sateiset työpäivätkään oo himmentäny mun hyvää tuultani ja aurinkoista olemustani.
Mä vaan olin ja hymyilin.

Viimenen viikko piti sisällään niin paljon uusia tunteita, jotka läikkyi laidasta laitaan....vaikka sydän soitti onnensäveliä toisaalle, se myöskin itki suruaan töiden loppumisen lähestyessä.
Torstai oli viimenen päivä töissä... yön taakse jääneen keskiviikon tapaan jutut oli aika hulvattomia, mutta taustalla väijyi kyyneleet...tapahtumarikkaan päivän loppumetreillä tuli vielä sattumus ja tarvittiin jauhesammuttimiaki, mutta siitäkin selvittiin säikähdyksellä.
Kun ilta sitte loppu ja kamat pakattiin viimesen kerran, ei kyyneleitä voinu enää estää....ne tulvi kuin meri, eikä niistä tuntunu tulevan loppua ollenkaan....Onneksi oli olkapää ja syli, joihin nojata illan päätteeksi...saunottiin ja oltiin vaan...jotenki oli tyhjä olo, eikä sitä helpottanu se, että seuraavana aamuna tiesin itkeväni vielä enemmän...ja niin kävi, että viikonlopusta tuli itkujen valtameri ja se jatkuu yhä....tämän aamun uutiset saivat kyynelmeren auki...ehkä tällä kaikella on tarkoituksensa, emme vain sitä vielä ymmärrä....kyyneleet puhdistaa, senkin tiedän...mutta ketään se ei tuo takaisin...tällä hetkellä en kykene muuhun, kuin ristimään käteni ja toivoa, että kaikki kääntyy hyväksi.

Mitä tästä eteenpäin? Ehkäpä ihan uudenlaisia reissuja...olenhan reissunainen...