Jotenki taas aloon miättimähän elämääni ja kaikkea sitä, mitä siihen sisältyy. Ja sitä, miten me ihmiset ollaanki erilaisia. Lähinnä mietin sitä, et ku taas kuulin lauseen: "Miksi sä oot yksin, ku kaikkien kuuluu olla jonku kans, ei yksin oo hyvä olla kenenkään!" Nii...jonku on, jonku ei...ei oo sääntöä, tai kaavaa joka pätee kaikkiin siten, että ne tulisivat sillä onnellisiksi.
Mä kuitenkin koen olevani onnellisimmillani juuri näin. Oon kasvattanu lapseni aikuusiksi ja he ovat hyvin menestyviä, omillaan toimeentulevia, fiksuja, nuoria aikuisia. Mä en ole vielä ikäloppu, vaan hyväkuntoinen ja edelleen elämännälkäinen - uutta oppien ja uusia juttuja kokien eteenpäin - tyylillä menevä. Miksi en siis eläisi täysillä nyt, ku mulla on siihen oiva tilaisuus....
En halua vaihtaa tätä enää siihe, et oon jonkinlaisessa lieassa taas. Ne ajat on nähty, eletty ja koettu. Niistä parhaat asiat vien mukani eteenpäin, huonot ja pahat asiat haluan unohtaa - haudata jonnekin, mistä ne eivät enää ikinä pomppaa silmille.
Mulla on laaja ystäväpiiri, paljon harrastuksia ja työt, joita rakastan. Sormen loukkaaminen tammikuussa oli kohtalon ilmoitus, joka pysäytti mut miettiin asioita. Aloin siinä pikku hiljaa tajuta, ettei mun oo pakko koko aikaa paahtaa työstä toiseen. Vähemmälläki seleviää. Ja ihime kyllä - tää on eka talvi, ku osaan nauttia siitä, että mulla on aikaa, ja osaan olla kotona tuntematta siitä huonoa omaa tuntoa. Ja ku oon omineni, saan olla niinku Ellun kanat, eikä tarvi murehtia kenenkää muun oloa ja eloa.
Kevättä toki odotan innolla, niinku joka talavi. Tänä keväänä lähären tiänpäälle pitkästä aikaa levännehenä, en vkonlopun liukumalla työstä toiseen. Näin tein liki 4 vuotta :O
Huhtikuutaki ootan intoo piukas...silloon on Levin reissu ja siitei voi tulla ku hyvä, sitähän soli viine vuannaki :)
Ny vois taas mennä tekeen jtn sellaasta, mistä tykkää - ei sellaasta, mikon pakko tai "niin kuuluu" tehdä....pois sellaaset mun elämästäni - NIH!
maanantai 9. helmikuuta 2015
lauantai 7. helmikuuta 2015
Uusi vuosi....
On menny aikaa taas..paljo on tapahtunu...eteenpäin mennään kuitenki , eikä aikaakaan, ku kevät tulee ja vie tämän naisen taas mennessään.
Portugalin reissu sai yllättävän käänteen joulun alla. Leipomani pasteijat jäivät sinne, paljon jäi sanomatta, selittämättä, paljon tekemättä, kokematta mutta elämänkäänteet ei aina ole meidän itsemme säädeltävissä - nyt kävi näin ja tästä jatketaan...tai on jo jatkettu.
Muutettiin jouluviikolla maanantaina Funchaliin hotelliin ja oltiin sielä kuin Ellun kanat...kierreltiin kaupunkia jalan ja kakskerroksisella bussilla, joka toimi tyyliin hopp on, hopp off....saatoit hypätä kyytiin, jäädä ostoksille ja hypätä taas kyytiin. Kyytin noustessa sait nappikuulokkeet...penkkien selkänojissa oli valintataulukko kielille, josta sait kiertoajelun aikana tuhdin tietopaketin Madeiran historiasta ja paikoista omalla äidinkielelläsi. Käytiin syömässä erilaisissa ravintoloissa - ei ollut enää kiirettä, ei paineita, ei muistettavaa eikä valvottuja öitä...Jouluaattona otettiin rennosti altaalla baden-badeneilla...
Tapaninpäivänä sitten alkoi kotimatka...Nuoripari nousi ilmaan muutaman tunnin mua ennen. Mä tulin sitte yötä vasten, olin Vantaalla yön ja tulin seuraavana päivänä vasta kotiin. Ja kotiintulo oli täydellinen....Ihana ihminen kentällä vastassa halauksin, naapurilta sain kinkkua, rosollia otin kaupasta....mun joulu oli siinä - tajusin, miten paljo mua oli kaivattu.
Vuosi vaihtui ja sitte sattu pikku rukoomi, joka on pitäny mut rauhas...ihan siihe asti , että aloon olla jo ympäristölle vaarallinen, ku en päässy salille. Nyt kuitenki kaikki alkaa olla paremmalla puolella....treeni kulkee hyvin, mä nautin kaikesta, mitä teen....liikunta on mulle intohimo, jota ilman en vaan voi olla. Ja sormikin tuosta paranoo - kai...toivotaan ainaki....(keraamiset fileerausveittet on vaarallisia värkkejä tiistaiaamuusin :O )
Helmikuu on ens viikolla jo puolivälis...sitte enää pikku matka ja ollaan maaliskuus....maaliskuu maata näyttää ja meidän työurakat ratkee. ja mä vanhenen :(
Oon miettiny viime aikoina mun elämää....nyt ollaan oikeestaan siinä tilas, mikä on mulle se omin juttu. Saan elää omaa elämääni, tulla ja mennä, niinku huvittaa. Teen kameran kans töitä ja siitä nautin...se vie mut sellasten asioiden äärelle, joihin ei ehkä tulis muuten mentyä. Treenaamiselle on ny aikaa, koska ton sormen kans ei hetkeen vielä töihin mennä....ens viikolla saan mennä opetteleen salille rinnallevedon tekniikkaa....musta tuloo viälä Vaffa Nainen...uskokaa pois :)
Nyt on pakko lopettaa ja nostaa koivet oikooseksi....ManicRun vei mehut, mutta olo on upea...sai ylittää ittensä positiivisesti....illalla UMK ja sitte nukkuun....aamulla saa mennä kuvamaan SM-jääratakisaa (Y) Toivotaan hyvää ilmaa ja hyviä kisoja :)
Portugalin reissu sai yllättävän käänteen joulun alla. Leipomani pasteijat jäivät sinne, paljon jäi sanomatta, selittämättä, paljon tekemättä, kokematta mutta elämänkäänteet ei aina ole meidän itsemme säädeltävissä - nyt kävi näin ja tästä jatketaan...tai on jo jatkettu.
Muutettiin jouluviikolla maanantaina Funchaliin hotelliin ja oltiin sielä kuin Ellun kanat...kierreltiin kaupunkia jalan ja kakskerroksisella bussilla, joka toimi tyyliin hopp on, hopp off....saatoit hypätä kyytiin, jäädä ostoksille ja hypätä taas kyytiin. Kyytin noustessa sait nappikuulokkeet...penkkien selkänojissa oli valintataulukko kielille, josta sait kiertoajelun aikana tuhdin tietopaketin Madeiran historiasta ja paikoista omalla äidinkielelläsi. Käytiin syömässä erilaisissa ravintoloissa - ei ollut enää kiirettä, ei paineita, ei muistettavaa eikä valvottuja öitä...Jouluaattona otettiin rennosti altaalla baden-badeneilla...
Tapaninpäivänä sitten alkoi kotimatka...Nuoripari nousi ilmaan muutaman tunnin mua ennen. Mä tulin sitte yötä vasten, olin Vantaalla yön ja tulin seuraavana päivänä vasta kotiin. Ja kotiintulo oli täydellinen....Ihana ihminen kentällä vastassa halauksin, naapurilta sain kinkkua, rosollia otin kaupasta....mun joulu oli siinä - tajusin, miten paljo mua oli kaivattu.
Vuosi vaihtui ja sitte sattu pikku rukoomi, joka on pitäny mut rauhas...ihan siihe asti , että aloon olla jo ympäristölle vaarallinen, ku en päässy salille. Nyt kuitenki kaikki alkaa olla paremmalla puolella....treeni kulkee hyvin, mä nautin kaikesta, mitä teen....liikunta on mulle intohimo, jota ilman en vaan voi olla. Ja sormikin tuosta paranoo - kai...toivotaan ainaki....(keraamiset fileerausveittet on vaarallisia värkkejä tiistaiaamuusin :O )
Helmikuu on ens viikolla jo puolivälis...sitte enää pikku matka ja ollaan maaliskuus....maaliskuu maata näyttää ja meidän työurakat ratkee. ja mä vanhenen :(
Oon miettiny viime aikoina mun elämää....nyt ollaan oikeestaan siinä tilas, mikä on mulle se omin juttu. Saan elää omaa elämääni, tulla ja mennä, niinku huvittaa. Teen kameran kans töitä ja siitä nautin...se vie mut sellasten asioiden äärelle, joihin ei ehkä tulis muuten mentyä. Treenaamiselle on ny aikaa, koska ton sormen kans ei hetkeen vielä töihin mennä....ens viikolla saan mennä opetteleen salille rinnallevedon tekniikkaa....musta tuloo viälä Vaffa Nainen...uskokaa pois :)
Nyt on pakko lopettaa ja nostaa koivet oikooseksi....ManicRun vei mehut, mutta olo on upea...sai ylittää ittensä positiivisesti....illalla UMK ja sitte nukkuun....aamulla saa mennä kuvamaan SM-jääratakisaa (Y) Toivotaan hyvää ilmaa ja hyviä kisoja :)
Katukoiria ja -kissoja, arkea ja juhlaa Madeiralla
Pari viikkoa sitte kirjotin tänne ekan tekstin täältä...muutoksesta, jonka tein elämässäni, muuttamalla lähes vieraaseen kulttuuriin, kauas kotoa ja suunnitelmina vaan viitteellisiä ajatuksia tulevasta.
Nyt olen ollut täällä kuukauden. Jäljellä vielä päivälleen 2 kk:tta.
Päivät kuluvat täällä arjen keskellä kutakuinkin vaivatta nyt, kun on oppinut, ettei täälä kaikki tuu tosta vaan, kädenkäänteessä.
Ollaan tehty pientä pintaremonttia, möyritty puutarhassa, kuljettu saarella paikasta toiseen - millon autolla, millon kävellen. Touhuttu arjen askareita ruokaalaittaen, leipoen ja pyykkiä pesten ja tietysti myös siivoten ja välillä polttopuita tehden. Arki kulkee radallaan. Päivät ovat suht lämpimiä, yöt pimeitä ja kylmiä.
Suurta surua tuottaa nähdä kodittomat koirat ja kissat - niiden pelokas olemus ja nälkiintymisestä kielivä vartalo, josta useimmiten paistaa läpi kylkiluut. Sydäntä särkee nähdä näitä. Täällä on vasta hiljattain tullut laki eläinsuojeluun liittyen, jolla toivotaan katukoirien ja -kissojen vähenevän. Lopu ne eivät koskaan, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät vain välitä :( Rangaistus annetaan, mutta sekään ei auta aina. Kun ihminen ei välitä, se ei välitä ja kun täälä ei toimi mm. ulosottovirasto, ni rahoja on mahdoton saada pois. Maksamattomat laskut ja muut maksut menevät aina lakimiehen kautta oikeuteen ja kulut maksaa se, joka rahojaan vaatii maksettavaksi. Sen takia tuollakaan keinolla ei saatavia ihan heti lähdetä hakemaan.
Koirilla suurin uhka kuolemiseen on sydänmadot. Näitä matoja ne saavat esim. pilaantuneesta ruuasta, mitä sattuvat löytämään, tai sairaan koiran kätkemästä luusta. Eli, jos terve koira on irti ja kaivaa maasta sydänmatoja sairastavan koiran jemmaaman luun, terve koira sairastuu näihin myös. Madot elävät ensin tiettyyn vaiheeseen vatsassa, josta kasvaessaan sitten lähtevät koiran verenkiertoon. Kissoilla taas kissojen leukemia ja kissojen AIDS. Ne eivät tartu ihmisiin, mutta ovat näitä sairastaville eläimille suurta tuskaa ja kuolema on usein hidasta kitumista :( Molemmat taudit kissoilla ovat yleensä uroskissan kantamia, josta ne sitte siirtyvät juoksuaikana naaraisiin ja näiden synnyttämiin pentuihin.
Täälä on myös paikka, jonne löytöeläimiä voi viedä, mutta sieläkin tilat ja muut resurssit ovat rajallisia. Spada on löytöeläinkotina ainoa, joka saa Madeiran autonomisen hallinnon tukea toimintaansa. Sitten on muutama pienempi, yksityinen löytöeläinkoti, jotka toimivat pitkälti lahjoitusten turvin. On myös yksityisiä ihmisiä, joiden tiedetään rakastavan eläimiä ja etsivän näille uuden kodin, jos koditon löytyy....tällaisten ihmisten portille, roskiksen viereen ilmestyy usein yön aikana koira ja sen kuppi tai portin yli pihan puolelle on nostettu laatikko, jossa on esim. emo pentuineen tai pelkät pennut. Ihmiset hylkäävät eläimet, muuttaessaan emigranteiksi toiseen maahan.
Katukoirien keski-ikä on noin 4 vuotta. Koskaan en ole tavannut vihaista katukoiraa, vaan ne ovat ystävällisiä, osa tosin arkoja. Madeiran pääkaupungissa , Funchalissa, katukoiria ruokitaan ravintoloista ja muutenkin Madeiralla ollaan niille ystävällisiä ja siksi nekin ovat ystävällisiä ihmisille.
Joskus käy näin onnellisesti :
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.906677582690948.1073742421.532644206760956&type=1&pnref=story
Katukoirana elänyt emo pentuineen sai onnellisen lopun, heidät pelastettiin <3
Entä sitten se arki? Se on täällä ihan erilaista kuin kotiSuomessa, jossa terveydenhuolto pelaa, kaupan hyllyiltä löydät kaiken haluamasi, kodit ovat lämpimiä ja lämmintä vettä tulee, kun sitä tarvitset - suihkuun voit mennä, milloin haluat - ei tarvitse odotella veden lämpiämistä ja kiirehtiä pesun kans suihkun alla, ettet saa lopuksi kylmää vettä niskaan. Saat kerätä tyhjät pullot ja tölkit ja viedä ne kauppojen palautusautomaatteihin ja saat niistä rahaa...ja kaikkea muuta kivaa...arki on täällä todellakin ihan toista, mitä useammat ihmiset uskoo ja kuvittelee.
Kaupasta täällä et löydä vaniljasokeria, ruisjauhoja, piimää, grillimausetta, sitruunapippuria, mannaryynejä, helmiryynejä....siinä vain muutamia mainitakseni. On Luojan lykky, että markkinoilta, joita täällä on usein, löytää joskus ruisjauhoja, joista saa sitte itte leipoa leipää ja karjalanpiirakoita. Kaupoissa ja pastelaarioissa myytävät leivät ja sämpylät ovat kaikki vehnäpohjaisia - joissakin lisänä on myös bataattia - siihen leipään olen itse tykästynyt, mutta syön sitäkin rajallisesti. Kaupoisas ei myöskään ole niitä pullojen ja tölkkien palautuspistettä, ei keräyspaikkaa paristoille, metallille eikä lasille. Tämä järjestelmä täällä ei tunne mitään kierrätyssaisota.
Ilmasto täälä on enimmäkseen lämmin - riippuen tietysti, missä osassa saarta on ja asuu. Tälläkin hetkellä tuola meitä ylempänä on yhä lunta ja sen vuoksi meilläkin tässä Ponta do Solissa on viileämpää. Mutta missään nimessä tää ei ole etelänmatkakohde. Viikon - parin hotelliloma Funchalissa tai Lidossa on toki aivan toista, ku tämä elämä täälä pikkukylässä. Funchalin vanha kaupunki on yksi Madeiran upeimpia paikkoja jo pelkästään arkkitehtuurinsa takia - mutta myös muuten. Täällä kun tuo kaupunkien ja kylien kahvilakulttuuri on tosi voimakasta, ni Funchalin vanhassa kaupungissa se vaan jotenkin vielä korostuu...joka nurkalla on ravintola tai kahvila ja ravintoloiden edustoilla on asemoituneina tarjoilijoita, jotka houkuttelevat ohikulkevia ihmisiä sisään ravintolaan - syömään ja juomaan.
Kun menet syömään, tarjoilu ja asiakaspalvelu on jotain aivan sanoinkuvaamattoman upeaa...erittäin kohteliasta ja joissain määrin jopa korostuneen vanhanaikaista ja hienostunuttta. Kun olet tehnyt valintasi ruuasta ja antanut sen tarjoilijalle, tämä alkaa suositella juomia...pari kertaa oon antanu tarjoililla vapaat kädet tehdä mulle jokin paukku - kunhan siihen ei laiteta ananasta eikä maracushaa...olen molemmille erittäin pahasti allerginen. Ruokajuomana mulla kuitenkin on pääsääntöisesti vesi, ja se tuodaan pöytään aina pulloissa - kysyvät aina ensin, haluaako veden kuplilla vai ilman.
Myös kaupuossa ja muissa asiakaspalvelupaikoissa saamasi palvelu on jotain aivan mielettömän hienoa. Täällä ihmiset hymyilevät ja asiakaspalvelutilanne on heille aina kunnia-asia. Suurta hilpeyttä on herättänyt minussa ton meidän kylän oma kauppa, jossa on myös mieskassoja...sit ku mä blondina ja hoikkana likkana meen ostosten kans kohti kassaa, ni löipä nää kerran jopa vetoa siitä, kumpi saa mut kassalleen...yhden kerran mieskassa oli ulkona tupakalla ja ku näki, että oon menos kassalle, se tumppas sen röökinsä kesken kaiken ja tuli ottaan mun ostokset kassalleen, vaikka vieres oli toinen kassa, joka veti hyvin :) Aika hauskaa tuommone :) Empä oo kotiSuomes moiseen törmänny :)
Liikenne täälä on vailla vertaansa...se vauhti, millä nää kaahaa täälä - hirvittää toisinaan, mut toisaalta, oon jo siihen tottunu...mut siis ei oo eroa, ootko "taajamas" vai normilla tiellä...vauhti on aina sama...mutta yksi ero - selkeä ero Suomen liikennekäyttäytymiseen on ....Jalankulkija on täällä lähes Jumala...autot pysähtyvät suojatien eteen, vaikka ihminen olisi vaan sen suojatien päässä - vielä jalkakäytävällä. Ja täälä ihmiset hyppii tien yli muualtaki - aina autot hiljentää - sitte ne taas kiihdyttääki autonsa nollasta sataan nanosekunnissa.
Tiestö täälä on joiltain osin hyvää, juuri päällystettyä ja korjattua, mut sitä huonoa tiestöä on sit enemmän...mitä ylemmäs tonne saarelle meet, sen kurjemmat ja kapeammat on tiet. Ja tuola ylhäällä ei oo mikää ihme, jos keskellä tietä tönöttää lehmä...ihan yleinen näky sielä.
Asumukset täälä vaihtelee laidasta laitaan. Tällä saarellahan ihmisten luola-asuminen kiellettiin vasta silloin, kun Portugali liittyi EU:hun. Mummot ja paapat sitte otti tietystii luolista mukaan kaiken maallisen omaisuutensa . lampaat, possut ja kanat mukaan lukien...sinne vaan sekaan - uuteen kerrostaloasuntoon :O
Muutenkin asumistaso vaihtelee paljon. Joillakin on hienot asunnot kaikilla herkuilla, jotkut tyytyvät vaatimattomampiin oloihin - sanoisin, että suurin osa Madeiran saaren asukkaista on hyvin vaatimatonta porukkaa, joka ei suuria vaadi.
Ruoka täälä on edullista, mutta esim. elektroniikka ja muu sellainen suurinpiirtein samanhintaista, ku Suomes. Ainut, mitä itte viimeks täälä käydessäni löysin halvemmalla, ku Suomesta, oli kameraan yks putki...hintaero oli huima - liki 200e. Nyt ku kävin siinä liikkees, hinnat oli noussu, eikä sitä mulle sopivaa putkeakaan löytyny...mut vielä mä sen löydän :)
Palkkataso täälä on sitten paljon alhaisempi. Jos täällä tienaa tonnin kuus, se on jo huippupalkka...koulusiivoojan keskimääräinen palkka on noin 200e/kk. Opettajat ja kaupan kassat tienaa n. 550e/kk...lomaosakemyyjillä on provisiopalkka...he työskentelevät hoteillelle, mutta palkan maksaa heille, heidät palkannut yksityinen taho.
Mut tosiaan...jos me esim, käydään kahvilla tos pastelarias; Mä otan mangotuoremehun, toinen ottaa kahvin ja mä usein otan kanaempadan...se koko lysti maksaa noin 2-2,5e.
Taloissa ei ole lämmitystä. Uusimmissa, hienoissa taloissa on lämmitykset ja vedet lämpiää sähköllä...mutta yleisimmin täälä lämmitetään kaikki kaasulla...esim. nyt on Ponta do Solin uimahalli ollut jo kauan suljettuna, koska sillä ei ole ollut varaa ostaa kaasua, jolla lämmittää vettä.
Joissakin asunnoissa on irtopatterit, joilla he lämmittävät. Pieni lämmitys on suotavaakin, koska ilmanala täälä on tosi kostea ja asunnoissa home on yleinen ilmiö. Suihkussa kun käyt, et voi jättää pyyhettä naulakkoon tai oven päälle...vaan narulle leviäksi ja siitä pesuun ja nopea kuivatus auringossa...muuten ne ovat homeen omia.
Nyt olen ollut täällä kuukauden. Jäljellä vielä päivälleen 2 kk:tta.
Päivät kuluvat täällä arjen keskellä kutakuinkin vaivatta nyt, kun on oppinut, ettei täälä kaikki tuu tosta vaan, kädenkäänteessä.
Ollaan tehty pientä pintaremonttia, möyritty puutarhassa, kuljettu saarella paikasta toiseen - millon autolla, millon kävellen. Touhuttu arjen askareita ruokaalaittaen, leipoen ja pyykkiä pesten ja tietysti myös siivoten ja välillä polttopuita tehden. Arki kulkee radallaan. Päivät ovat suht lämpimiä, yöt pimeitä ja kylmiä.
Suurta surua tuottaa nähdä kodittomat koirat ja kissat - niiden pelokas olemus ja nälkiintymisestä kielivä vartalo, josta useimmiten paistaa läpi kylkiluut. Sydäntä särkee nähdä näitä. Täällä on vasta hiljattain tullut laki eläinsuojeluun liittyen, jolla toivotaan katukoirien ja -kissojen vähenevän. Lopu ne eivät koskaan, sillä aina on ihmisiä, jotka eivät vain välitä :( Rangaistus annetaan, mutta sekään ei auta aina. Kun ihminen ei välitä, se ei välitä ja kun täälä ei toimi mm. ulosottovirasto, ni rahoja on mahdoton saada pois. Maksamattomat laskut ja muut maksut menevät aina lakimiehen kautta oikeuteen ja kulut maksaa se, joka rahojaan vaatii maksettavaksi. Sen takia tuollakaan keinolla ei saatavia ihan heti lähdetä hakemaan.
Koirilla suurin uhka kuolemiseen on sydänmadot. Näitä matoja ne saavat esim. pilaantuneesta ruuasta, mitä sattuvat löytämään, tai sairaan koiran kätkemästä luusta. Eli, jos terve koira on irti ja kaivaa maasta sydänmatoja sairastavan koiran jemmaaman luun, terve koira sairastuu näihin myös. Madot elävät ensin tiettyyn vaiheeseen vatsassa, josta kasvaessaan sitten lähtevät koiran verenkiertoon. Kissoilla taas kissojen leukemia ja kissojen AIDS. Ne eivät tartu ihmisiin, mutta ovat näitä sairastaville eläimille suurta tuskaa ja kuolema on usein hidasta kitumista :( Molemmat taudit kissoilla ovat yleensä uroskissan kantamia, josta ne sitte siirtyvät juoksuaikana naaraisiin ja näiden synnyttämiin pentuihin.
Täälä on myös paikka, jonne löytöeläimiä voi viedä, mutta sieläkin tilat ja muut resurssit ovat rajallisia. Spada on löytöeläinkotina ainoa, joka saa Madeiran autonomisen hallinnon tukea toimintaansa. Sitten on muutama pienempi, yksityinen löytöeläinkoti, jotka toimivat pitkälti lahjoitusten turvin. On myös yksityisiä ihmisiä, joiden tiedetään rakastavan eläimiä ja etsivän näille uuden kodin, jos koditon löytyy....tällaisten ihmisten portille, roskiksen viereen ilmestyy usein yön aikana koira ja sen kuppi tai portin yli pihan puolelle on nostettu laatikko, jossa on esim. emo pentuineen tai pelkät pennut. Ihmiset hylkäävät eläimet, muuttaessaan emigranteiksi toiseen maahan.
Katukoirien keski-ikä on noin 4 vuotta. Koskaan en ole tavannut vihaista katukoiraa, vaan ne ovat ystävällisiä, osa tosin arkoja. Madeiran pääkaupungissa , Funchalissa, katukoiria ruokitaan ravintoloista ja muutenkin Madeiralla ollaan niille ystävällisiä ja siksi nekin ovat ystävällisiä ihmisille.
Joskus käy näin onnellisesti :
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.906677582690948.1073742421.532644206760956&type=1&pnref=story
Katukoirana elänyt emo pentuineen sai onnellisen lopun, heidät pelastettiin <3
Entä sitten se arki? Se on täällä ihan erilaista kuin kotiSuomessa, jossa terveydenhuolto pelaa, kaupan hyllyiltä löydät kaiken haluamasi, kodit ovat lämpimiä ja lämmintä vettä tulee, kun sitä tarvitset - suihkuun voit mennä, milloin haluat - ei tarvitse odotella veden lämpiämistä ja kiirehtiä pesun kans suihkun alla, ettet saa lopuksi kylmää vettä niskaan. Saat kerätä tyhjät pullot ja tölkit ja viedä ne kauppojen palautusautomaatteihin ja saat niistä rahaa...ja kaikkea muuta kivaa...arki on täällä todellakin ihan toista, mitä useammat ihmiset uskoo ja kuvittelee.
Kaupasta täällä et löydä vaniljasokeria, ruisjauhoja, piimää, grillimausetta, sitruunapippuria, mannaryynejä, helmiryynejä....siinä vain muutamia mainitakseni. On Luojan lykky, että markkinoilta, joita täällä on usein, löytää joskus ruisjauhoja, joista saa sitte itte leipoa leipää ja karjalanpiirakoita. Kaupoissa ja pastelaarioissa myytävät leivät ja sämpylät ovat kaikki vehnäpohjaisia - joissakin lisänä on myös bataattia - siihen leipään olen itse tykästynyt, mutta syön sitäkin rajallisesti. Kaupoisas ei myöskään ole niitä pullojen ja tölkkien palautuspistettä, ei keräyspaikkaa paristoille, metallille eikä lasille. Tämä järjestelmä täällä ei tunne mitään kierrätyssaisota.
Ilmasto täälä on enimmäkseen lämmin - riippuen tietysti, missä osassa saarta on ja asuu. Tälläkin hetkellä tuola meitä ylempänä on yhä lunta ja sen vuoksi meilläkin tässä Ponta do Solissa on viileämpää. Mutta missään nimessä tää ei ole etelänmatkakohde. Viikon - parin hotelliloma Funchalissa tai Lidossa on toki aivan toista, ku tämä elämä täälä pikkukylässä. Funchalin vanha kaupunki on yksi Madeiran upeimpia paikkoja jo pelkästään arkkitehtuurinsa takia - mutta myös muuten. Täällä kun tuo kaupunkien ja kylien kahvilakulttuuri on tosi voimakasta, ni Funchalin vanhassa kaupungissa se vaan jotenkin vielä korostuu...joka nurkalla on ravintola tai kahvila ja ravintoloiden edustoilla on asemoituneina tarjoilijoita, jotka houkuttelevat ohikulkevia ihmisiä sisään ravintolaan - syömään ja juomaan.
Kun menet syömään, tarjoilu ja asiakaspalvelu on jotain aivan sanoinkuvaamattoman upeaa...erittäin kohteliasta ja joissain määrin jopa korostuneen vanhanaikaista ja hienostunuttta. Kun olet tehnyt valintasi ruuasta ja antanut sen tarjoilijalle, tämä alkaa suositella juomia...pari kertaa oon antanu tarjoililla vapaat kädet tehdä mulle jokin paukku - kunhan siihen ei laiteta ananasta eikä maracushaa...olen molemmille erittäin pahasti allerginen. Ruokajuomana mulla kuitenkin on pääsääntöisesti vesi, ja se tuodaan pöytään aina pulloissa - kysyvät aina ensin, haluaako veden kuplilla vai ilman.
Myös kaupuossa ja muissa asiakaspalvelupaikoissa saamasi palvelu on jotain aivan mielettömän hienoa. Täällä ihmiset hymyilevät ja asiakaspalvelutilanne on heille aina kunnia-asia. Suurta hilpeyttä on herättänyt minussa ton meidän kylän oma kauppa, jossa on myös mieskassoja...sit ku mä blondina ja hoikkana likkana meen ostosten kans kohti kassaa, ni löipä nää kerran jopa vetoa siitä, kumpi saa mut kassalleen...yhden kerran mieskassa oli ulkona tupakalla ja ku näki, että oon menos kassalle, se tumppas sen röökinsä kesken kaiken ja tuli ottaan mun ostokset kassalleen, vaikka vieres oli toinen kassa, joka veti hyvin :) Aika hauskaa tuommone :) Empä oo kotiSuomes moiseen törmänny :)
Liikenne täälä on vailla vertaansa...se vauhti, millä nää kaahaa täälä - hirvittää toisinaan, mut toisaalta, oon jo siihen tottunu...mut siis ei oo eroa, ootko "taajamas" vai normilla tiellä...vauhti on aina sama...mutta yksi ero - selkeä ero Suomen liikennekäyttäytymiseen on ....Jalankulkija on täällä lähes Jumala...autot pysähtyvät suojatien eteen, vaikka ihminen olisi vaan sen suojatien päässä - vielä jalkakäytävällä. Ja täälä ihmiset hyppii tien yli muualtaki - aina autot hiljentää - sitte ne taas kiihdyttääki autonsa nollasta sataan nanosekunnissa.
Tiestö täälä on joiltain osin hyvää, juuri päällystettyä ja korjattua, mut sitä huonoa tiestöä on sit enemmän...mitä ylemmäs tonne saarelle meet, sen kurjemmat ja kapeammat on tiet. Ja tuola ylhäällä ei oo mikää ihme, jos keskellä tietä tönöttää lehmä...ihan yleinen näky sielä.
Asumukset täälä vaihtelee laidasta laitaan. Tällä saarellahan ihmisten luola-asuminen kiellettiin vasta silloin, kun Portugali liittyi EU:hun. Mummot ja paapat sitte otti tietystii luolista mukaan kaiken maallisen omaisuutensa . lampaat, possut ja kanat mukaan lukien...sinne vaan sekaan - uuteen kerrostaloasuntoon :O
Muutenkin asumistaso vaihtelee paljon. Joillakin on hienot asunnot kaikilla herkuilla, jotkut tyytyvät vaatimattomampiin oloihin - sanoisin, että suurin osa Madeiran saaren asukkaista on hyvin vaatimatonta porukkaa, joka ei suuria vaadi.
Ruoka täälä on edullista, mutta esim. elektroniikka ja muu sellainen suurinpiirtein samanhintaista, ku Suomes. Ainut, mitä itte viimeks täälä käydessäni löysin halvemmalla, ku Suomesta, oli kameraan yks putki...hintaero oli huima - liki 200e. Nyt ku kävin siinä liikkees, hinnat oli noussu, eikä sitä mulle sopivaa putkeakaan löytyny...mut vielä mä sen löydän :)
Palkkataso täälä on sitten paljon alhaisempi. Jos täällä tienaa tonnin kuus, se on jo huippupalkka...koulusiivoojan keskimääräinen palkka on noin 200e/kk. Opettajat ja kaupan kassat tienaa n. 550e/kk...lomaosakemyyjillä on provisiopalkka...he työskentelevät hoteillelle, mutta palkan maksaa heille, heidät palkannut yksityinen taho.
Mut tosiaan...jos me esim, käydään kahvilla tos pastelarias; Mä otan mangotuoremehun, toinen ottaa kahvin ja mä usein otan kanaempadan...se koko lysti maksaa noin 2-2,5e.
Taloissa ei ole lämmitystä. Uusimmissa, hienoissa taloissa on lämmitykset ja vedet lämpiää sähköllä...mutta yleisimmin täälä lämmitetään kaikki kaasulla...esim. nyt on Ponta do Solin uimahalli ollut jo kauan suljettuna, koska sillä ei ole ollut varaa ostaa kaasua, jolla lämmittää vettä.
Joissakin asunnoissa on irtopatterit, joilla he lämmittävät. Pieni lämmitys on suotavaakin, koska ilmanala täälä on tosi kostea ja asunnoissa home on yleinen ilmiö. Suihkussa kun käyt, et voi jättää pyyhettä naulakkoon tai oven päälle...vaan narulle leviäksi ja siitä pesuun ja nopea kuivatus auringossa...muuten ne ovat homeen omia.
maanantai 1. joulukuuta 2014
Terveisiä Portugalista, pieneltä Madeiran saarelta, kylästä, nimeltä Ponta do Sol
Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne olen mitään ehtinyt kirjoittamaan. Asfalttikausi kuitenki on loppunut, viimeenen tyäpäivä oli 28.10. Viimeeset viikot olin oman kaupunkiporukan matkassa ja kivaa oli, vaikka jo oliki kylmät säät.
Risteilyllä sitte pyärähretihin remixeriporukootten kans. Tukholmaan ja takas, 3:n päivän huikeen hieno reissu <3
16.11. sitte ajoin autoni ystävien huomaan poissaoloni ajaksi ja he heittivät mut Vaasan lentokentälle, jonne sitte tuli vielä keskimmäänen tyttärenikin mua reissuun saattelemaan. Siitä lensin Helsinki-Vantaalle, jossa yövyin ja matka jatkui seuraavana aamuna anivarhain kohti Lissabonia ja sieltä määränpäähäni Madeiran saarelle, sen pääkaupunkiin Funchaliin, jossa on saaren ainoa lentokenttä. Siitä sitte ystävä haki mut mukaansa ja uudenlainen elämä alko täälä...
Madeira on pieni, askeettinen maa...täälä ei ole tekniikkaa ja viihde-elektroniikkaa käytössä , niinkuin esim, meillä Suomessa.
Talo, jossa nyt asun nämä 3 kk:tta on yksi Ponta do Solin vanhimpia, yli 100 vuotta vanha ja siinä on Ponta do Solin kylän ensimmäinen eli vanhin tiilikatto. Arki sujuu, kun osaa asettua kulttuuriin ja maan tapoihin ja siihen, ettei kaikki olekaan itsestään selvää.
Suihkuunmentäes lämmin vesi laitetaan päälle...sen lämpiäminen kestää noin puoli tuntia. Vesi tulee alhaisella paineella, joten esimerkiksi pyykkiäpestessä, pesukoneeseen pitää laittaa pesuainelokeron kautta lisää vettä silloin, kun kone sitä ottaa, sillä paineet eivät riitä sitä nostamaan koneen vaatimalla tavalla. Tiskikoneeseen paine riittää.
Keittiössä on avonainen tulisija, vanha uuni, jossa pidetään ajoittain valkeaa, varsinkin, jos on sateinen kausi ja talon kosteusprosentti nousee...silloin on pakko pitää valakiat, että talo lämpiää ja samalla häivyttää kosteutta. Valkean pidon jälkeen uunissa paistuu milloin mitäkin tai valmistuu vaikkapa päivälliseksi aiottu laatikkoruoka. Keittiössä on myös vanha leivontatiinu, jossa ystäväni tekee mm. ruisleipätaikinan. Sellaisia on Suomessakin ollut joskus -aikaan, jolloin nykytekniikkaa ei vielä ollut helpottamassa arjen töitä ja kun kaikki vielä tehtiin lähestulkoon aina itse.
Vaatteita ei voi viikata kaappeihin, vaan ne pitää olla henkareilla - ilmavasti...liian tiiviisti pakattu vaatekaappi homehduttaa vaatteet nopeasti. Täälä kun tuo ilman kosteusprosentti on aina korkea, se näkyy kaikessa arjen jutuissa. Suihkussakäynnin jälkeen pyyhkeet laitetaan heti pyykkikoneeseen ja pestään ja kuivataan ulkona...ei heitetä oven päälle tai tuolin karmille, sillä niissä pyyhkeet ei kuivu, vaan homehtuvat. Tänäänkin, vaikka koko päivän on paistanu aurinko ja on tuulehtinukki ihan mukavasti, ni ilman kosteusprosentti on silti 70 %
Ruuanlaittotilassa on kaasuliesi, kuten täällä ylipäätään lähes jokaisessa taloudessa. Imuri on Madeiralaistalouksissa n, 60 %:lla. ei siis kaikilla, kuten saattaisi ajatella...
Levadoista tulee vettä tänne alas Lombadaa pitkin...se kerätään ulos säiliöön, josta sitä käytetään, mm. terassinpesuun. Terassi likaantuu jatkuvasti, kun siitä mennään puutarhaan ja rappuihin, joista mennään kylille...myös tuuli ja sateet kuljettavat lehtiä, oksia ja kaikkea muuta terassille ja toisinaan nuo roskat tukkivat veden poistoputken ja sitä saa rassata auki milloin milläkin.
Oma lukunsa tässä perheessä on Zorro, perheen musta, isokokoinen koira, joka tykkää puuhastella omiaan puutarhassa - milloin jahtaamassa pieniä liskoja, joita täällä on aurinkoisella säällä joka paikassa päivää paistattelemassa. Zorro myös istuttaa leipä- ja sämpyläpuita ja peittää leivänkannikat ja sämpylänpalat kuonollaan puutarhan multaan...välillä multaa ruopii myös koiruuden tassut. Voitte vain kuvitella, minkänäköinen koira on, tulleessaan puutarhalta terassille :O
Niin...tuossa mainitsin nuo portaat, joista mennään kylille... - niiltä samoilta portailta mennään myös parkkipaikalle - autolla ei pihaan asti pääse. Parkkipaikalta noustaan 64 kivirappusta ja niissä on puolivälin paikkeilla portaat, jotka ovat leveämmillä askelmilla, eli niissä joutuu harppomaan, päästäkseen askelmalta toiselle...
Niitähän on mielenkiintoosta sitte nousta kauppareissun jäläkihin, ku molemmis käsiis on painava ruokakassi ja sitte yhyres kohorin jourut niiren kans harppomahan askelmia. Kylille asti jos meet , ni ensin ne 64 porrasta, sitte kadun yli ja alas toisia portaita, joista osa on kiviportaikkoa ja osa on metalliportaita. Alas asti ku oot päässy, oot tullu kaikenkaikkiaan 124 porrasta. Jos käydään ostoksilla tos kylän pikkukaupassa, ni sieltähän sitte kannat ne ostokset kaikki nua 124 porrasta ylähäppäin :D
Seuraavassa kirjoituksessa kerron enemmän saaren yleisistä asioista, kuten jätehuollosta, kierrätyksestä , katukoirista ja -kissoista...tarinaa riittää. Tämä on uskomaton elämysmatka mulle. Nämä kuukaudet täällä antavat mulle paljon, enkä voi olla kuin nöyrästi kiitollinen, saadessani tämän mahdollisuuden.
Laitan tähän vielä esimakua seuraavasta...tätä näkyä EN OLISI halunnut nähdä :(
Risteilyllä sitte pyärähretihin remixeriporukootten kans. Tukholmaan ja takas, 3:n päivän huikeen hieno reissu <3
16.11. sitte ajoin autoni ystävien huomaan poissaoloni ajaksi ja he heittivät mut Vaasan lentokentälle, jonne sitte tuli vielä keskimmäänen tyttärenikin mua reissuun saattelemaan. Siitä lensin Helsinki-Vantaalle, jossa yövyin ja matka jatkui seuraavana aamuna anivarhain kohti Lissabonia ja sieltä määränpäähäni Madeiran saarelle, sen pääkaupunkiin Funchaliin, jossa on saaren ainoa lentokenttä. Siitä sitte ystävä haki mut mukaansa ja uudenlainen elämä alko täälä...
Madeira on pieni, askeettinen maa...täälä ei ole tekniikkaa ja viihde-elektroniikkaa käytössä , niinkuin esim, meillä Suomessa.
Talo, jossa nyt asun nämä 3 kk:tta on yksi Ponta do Solin vanhimpia, yli 100 vuotta vanha ja siinä on Ponta do Solin kylän ensimmäinen eli vanhin tiilikatto. Arki sujuu, kun osaa asettua kulttuuriin ja maan tapoihin ja siihen, ettei kaikki olekaan itsestään selvää.
Suihkuunmentäes lämmin vesi laitetaan päälle...sen lämpiäminen kestää noin puoli tuntia. Vesi tulee alhaisella paineella, joten esimerkiksi pyykkiäpestessä, pesukoneeseen pitää laittaa pesuainelokeron kautta lisää vettä silloin, kun kone sitä ottaa, sillä paineet eivät riitä sitä nostamaan koneen vaatimalla tavalla. Tiskikoneeseen paine riittää.
Keittiössä on avonainen tulisija, vanha uuni, jossa pidetään ajoittain valkeaa, varsinkin, jos on sateinen kausi ja talon kosteusprosentti nousee...silloin on pakko pitää valakiat, että talo lämpiää ja samalla häivyttää kosteutta. Valkean pidon jälkeen uunissa paistuu milloin mitäkin tai valmistuu vaikkapa päivälliseksi aiottu laatikkoruoka. Keittiössä on myös vanha leivontatiinu, jossa ystäväni tekee mm. ruisleipätaikinan. Sellaisia on Suomessakin ollut joskus -aikaan, jolloin nykytekniikkaa ei vielä ollut helpottamassa arjen töitä ja kun kaikki vielä tehtiin lähestulkoon aina itse.
Vaatteita ei voi viikata kaappeihin, vaan ne pitää olla henkareilla - ilmavasti...liian tiiviisti pakattu vaatekaappi homehduttaa vaatteet nopeasti. Täälä kun tuo ilman kosteusprosentti on aina korkea, se näkyy kaikessa arjen jutuissa. Suihkussakäynnin jälkeen pyyhkeet laitetaan heti pyykkikoneeseen ja pestään ja kuivataan ulkona...ei heitetä oven päälle tai tuolin karmille, sillä niissä pyyhkeet ei kuivu, vaan homehtuvat. Tänäänkin, vaikka koko päivän on paistanu aurinko ja on tuulehtinukki ihan mukavasti, ni ilman kosteusprosentti on silti 70 %
Ruuanlaittotilassa on kaasuliesi, kuten täällä ylipäätään lähes jokaisessa taloudessa. Imuri on Madeiralaistalouksissa n, 60 %:lla. ei siis kaikilla, kuten saattaisi ajatella...
Levadoista tulee vettä tänne alas Lombadaa pitkin...se kerätään ulos säiliöön, josta sitä käytetään, mm. terassinpesuun. Terassi likaantuu jatkuvasti, kun siitä mennään puutarhaan ja rappuihin, joista mennään kylille...myös tuuli ja sateet kuljettavat lehtiä, oksia ja kaikkea muuta terassille ja toisinaan nuo roskat tukkivat veden poistoputken ja sitä saa rassata auki milloin milläkin.
Oma lukunsa tässä perheessä on Zorro, perheen musta, isokokoinen koira, joka tykkää puuhastella omiaan puutarhassa - milloin jahtaamassa pieniä liskoja, joita täällä on aurinkoisella säällä joka paikassa päivää paistattelemassa. Zorro myös istuttaa leipä- ja sämpyläpuita ja peittää leivänkannikat ja sämpylänpalat kuonollaan puutarhan multaan...välillä multaa ruopii myös koiruuden tassut. Voitte vain kuvitella, minkänäköinen koira on, tulleessaan puutarhalta terassille :O
.JPG) |
| Zorro, tuo hurja liskovaanija ja puutarhuri kaikessa koiramaisuudessaan.... |
 |
| Tälläisiä liskoja täälä on kaiken aikaa jossakin. Ne eivät pure eivätkä tee muutenkaan mitään pahaa.... |
Niin...tuossa mainitsin nuo portaat, joista mennään kylille... - niiltä samoilta portailta mennään myös parkkipaikalle - autolla ei pihaan asti pääse. Parkkipaikalta noustaan 64 kivirappusta ja niissä on puolivälin paikkeilla portaat, jotka ovat leveämmillä askelmilla, eli niissä joutuu harppomaan, päästäkseen askelmalta toiselle...
Niitähän on mielenkiintoosta sitte nousta kauppareissun jäläkihin, ku molemmis käsiis on painava ruokakassi ja sitte yhyres kohorin jourut niiren kans harppomahan askelmia. Kylille asti jos meet , ni ensin ne 64 porrasta, sitte kadun yli ja alas toisia portaita, joista osa on kiviportaikkoa ja osa on metalliportaita. Alas asti ku oot päässy, oot tullu kaikenkaikkiaan 124 porrasta. Jos käydään ostoksilla tos kylän pikkukaupassa, ni sieltähän sitte kannat ne ostokset kaikki nua 124 porrasta ylähäppäin :D
 |
| Tässä on portaiden alkupää kadulta/parkkipaikalta - sivuprofiilina tosin...laitan jossaki vaihees kuvan kaikista 64:stä portaasta, jotka johtavat kotiimme. |
Laitan tähän vielä esimakua seuraavasta...tätä näkyä EN OLISI halunnut nähdä :(
 |
| Sydäntäsärkevää on nähdä näitä...sydänmatoihin kuolevia, nälkiintyneitä katukoiria, jotka eivät ole kenenkään :( |
lauantai 12. heinäkuuta 2014
Heinäkuu helteineen, Reissunainen ajatuksineen, yhä syvempineen...
Heinäkuussa mennään jo ja tulihan se kesäkin sitte oikeen voimalla ja volyymillä...
En valita, rakastan aurinkoa ja lämpöä, lintujen iloosta liverrystä ja heinäsirkkojen soittoa helteen keskellä...iho ei oo ollu samaa miältä - jonkimmooset palovammat tuli, mutta sain rasvatuksi nii, ettei pahempaa tullu. Muutama pikkupaarma on ottanu mut jokapäivääseksi kohteheksensa....pirun kutiavia paukamia ja paarma sellaanen pirun piäni, että ku tunnet pureman ja tinttaat siihe, lyät vaan masokistisesti ittiäs -paarmaa ei siinä enää oo...soom menny jo ja viäny palan susta mukanaan....mokomakki lihanhimooset öttiääset...:(
Töis on ollu tosi kivaa, toi porukka vaa on niin PRO <3
Yks viikko tos oli sellaane, etten ollu oma itteni. Oltihin töissä paikkakunnalla jossa oon joskus entises elämässäni asunu ja se ei ollu ihan mun juttuni, mutta tunnollisena työntekijänä hoidin hommani. Olin kerranki iloonen siitä, että just sen viikon sain olla taka-aitana, eikä välttämättä tarvinnu mennä kenenkään juttusille. Aikoohin mua ei oo ahdistanu niin kovaa, ku tualla viikolla aharisti...ne maisemat, katujen- ja teiden nimet, liikkeiden valomainokset, ihmiset....sen viikon päätteeksi olin väsyneempi kuin aikoohi ja miätiin äidin haudalla käydessäni, että ku pari vuatta sitte oltihin kans mun toisilla entisillä kotikonnuulla, ni miten olinkaan iloonen ja tunsin jonkinlaasta haikeuttaki ja orotin airalle tuttuja, koska niitä oli kiva nähärä...mutta tää yks viikko Kyrönmaalla vei kyllä mehut ihan totaalisesti tästä likasta...
Tyttären luana olin pari yätä tolla mestalla, oli lyhee töihin, ku kotoo ois ollu.
Tualla kyseesellä viikolla näyttäytyy kesän nurja pualiki yhtenä päivänä ihan sitte kunnolla...mä osasin onneksi pukia kunnolla, enkä palellu juurikaa...mut ohjaajat, jotka otettiin risteyksiin, kastuivat ihan läpimäriksi ja palelivat :(
Siitä sitte kuitenki ilmat lämpes...viikonloppuna olin Häjyylyajoos kuvaamas yhyren päivän ja piti mennä viä toisenaki, mut joku pirun migreeni teki ne toiveet turhiksi...koomailin sitte kotona ja ajoon illaksi Kauhajoelle majootuksehe.
Ny ollaan sitte oltu viikko KT 67:lla ja valamista on tullu, helle on helliny ja kaikemmoosta pöllöölyäki on nähäny...ihan kyllästymisehe asti...että voiki ihimiset olla pöyröjä autonratis, ku ne joutuu epänormaalihin tilanteehin tiämpäällä...en ihimettelis, vaikka tuala lähtis henki, on se ajokulttuuri niin omituusta siälä...pari viikkua ny ainaki siälä viä ollaha.
Torstaina sattu jtn sellaasta, mitä sattuu mun elämäs tosi harvoon...mähän en töistä lähe kovin helepolla pois...nyt kuitenki migreeni tuli sellaasellaki voimalla, ettei kivulle voinu muuta, ku antaa periksi...se vei voimat, se vei näkökentän sumeeks..en muistanu, mitä radiopuhelimes oli minuutti sitte sanottu, en ymmärtäny välillä omaanikaan puhetta...lähin sitte kotia kesken päivän ja vasta kolmannen Miranaxin jälkeen alko pahin jyskytys talttua, mutta otteessaan se pirun tauti piti iltaha asti....koitin olla pihalla ja saada happea, koitin syärä jotaki...tuttujaki näin, mutta pää ei ollu normaalitilas...lopulta menin takaasi maate, ja päästelin aamuhu asti...viälä eilee aamullakaa olotila ei ollu ihan normi.
Antoo se sitte päivämmittahan periksi ja illalla sitte pyäräälin kylille, missä tangokansa on vallannu kadut, rakennukset, ravintolat, kaiken...läpihän sitä normia reittiä ei päässy, vaan piti kiertää ja sieläki kuljettiin neljää, viittä ihmistä rinta rinnan, ettei ohi päässy mistää ja välihin tuli toinen samallaanen ryhmittymä vastahaki...pääsin kuitenki lopulta päämäärähäni ja sain kokea huikean keikan Sir Elwoodin Duon toimesta...aivan huikee keikka...ei oo sanoja sitä kuvaamaan <3
Hyvät kuvat sain keikasta kans.
Käytiin sit viä laulaas muutama biisi ja sitte saiki pyäräällä kotia koppahan maata.
Tänään oon vaan ollu, touhannu pyykin ja kuvien kans. Poika kävi ja käytiin hänen kanssaan syömässä ja ostoksilla...
Pihalla näyttää ny siltä, että pianaikaa saattaa koluuttaa iha hualella...sitä orotelles...mä nakkaan ny matot pihalle, taluttelen tovin imuria ja pesen laattiat puhtahiksi...
Huamenna tapahtuu jänniä -hui....mut joo...elän hetkissä, tartun tilaisuuksiin, niinhän kehotan muitakin tekemään :)
Ihana tietää, että luette näitä mun tyhmiä kirjotuksia...ny en jaksanu hirveen syvällisiä taas kirjoottaa...joenki vaan jumittaa viäläki tua pää...
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
keskikesän juhlaa ja matkaa menneeseen....
Nuavvaan siton kuulkaa päästy jo keskikesän tianoolle...ja ku miättii tätä alakukesää,ni ei ny iha hirviästi sitte kuitenkaa sitä kesäästä säätä oo ollu..ja ny on juhannuski ollu iha helekkarin kylymä. No, ei se mua haittaa, moov vaan pukenu sitä mukaa, ku ilima on jäähtyny.
Töis on ollu mukavaa...porukka on vaihrellu tilantehien mukahan ja ny oon piiiiiiitkästä aikaa siinä porukas, jossa aluunperin oon ollu, ku joskusaijoon oon remixerisakkiihin lähteny...tähämmennes on koluttu mm. Keuruu, Laajavuari, Viitasaari, Seinäjoki ja ny oomma ollu nelostiällä, välillä Tikkakosken liittymä- Jyskälä...yävuaros oomma ollu ja oomma viälä alakavan viikonki.
Siinä yävuaros on tullu miätittyä kaikellaasta...yks yä havahruun ajatuksiin siitä, mikä olen tänään...ku vertaa parikytävuatta takaperin...mulle moosestettiin mun tempperamentistä alavarihinsa ja sitä pirettiin huanona piirtehenä...mulle sanottiin, notta kyllä elämä susta nua särmät hioo....silloon viittasin kintahalla koko jutulle...pirujako teille mun särmäni kuuluu????
Ny kuitenki tajuan, miten oon tasaantunu...ohan se mun tempperamentti yhä tallella, eikä se musta koskaan katua, koska se on mun luantehenpiirret, ihan niinku mun luavuuteni ja taiteellisuuteni. Mutta suhtaumine asioohi, ja tilantehien muuttumisihin...siinon tullu isoo muutos...sen lisäks musta on karonnu se epävarmuus ja peleko, jokka varijosti mun elämää monenmonta vuatta...varmaha yli pualet mun elämästäni noom mun asiootani vaikeuttanu. Ny kuitenki, ihan ku huamaamati, muston tullu ennakkoluulottomampi ja uskaliaampi...ja siitä saan olla kiitollinen lapsilleni, jotka ovat mua siihen suuntaan ohojannehet...tiätämättään ehkä - mutta ovat kuitennii....Jotenki mullon ny olo, notta tälläästä se ihimisen elo pitää ollakki...ei liika tasaasta, muttei liika särmäästäkää ja se, että ittellä on sisimmäs tiätyllaanen rauha, eikä kauhia kohkaamine asioosta alati...ku tajusin senki, ettemmä yksin pysty epäkohtia elämäs muuttamaha...harmahia hiuksia saanee vähemmälläki...
Enkä jaksa aina välittää siitäkää, jos musta puhutaan palturia ja potaskaa tai mun tekojani kyseenalaistetaan...So What??? Täähä on mun elämäni sirkus ja mä oon sen tirehtööri, joka sitä johtaa...lienee kuitenki mun asiani, mihin uskon, ja mihin suuntaan katton parhaaksi elämääni luotsaavani...
Kyllä se vaan on ihimisen elo sellaanen jännä matka, jonka aikana ihiminen kasvaa ja muuttuu, vaikkei sitä itte aina huamaakkaa...enneku sitte joskus aikaastenpäästä, ku elämäs tuloo joku sellaanen hetki, notta oot kaharen oman ittes kans ja on rauha miättiä ja tutkia asioota itsesnänsä...
Hmmmm....ja tää juhannus....soom menny menojaan...ihan rauhallisiis merkiis, niinku jo monta vuatta on menny....Kärppämäjen jokkiskisat oli tänä vuanna vain aaton mittaaset...ennen noli kakspäivääset...aaton olin kisoos ja kuvasin sen, mitä sai kuvatuks, ku rataa ei sitte kasteltu....siinä hiakkapöllys ei kaaroostakaa saanu kuvia, ku ei kuvas näy, muutaku se pöllyävä hiata :(
Aattoillan isuun Marjon luana parantamas maalimaa ja syämäs :)
Eilisen pyhitin ittelleni...pesin pyykkiä, siivoilin, leivoon...mutta mitään en teheny, jonsei se tahto lähteny spontaanisti ittestä...Illalla tuli Eija Härmästä tähä ja istuttiin tuntitolokulla jutellen, kuvia kattellen ja suunnitellen yhtä kesäteatterinäytöstä, jota meemmä yhyres kattohon....siitä sitte viälä lähärin Miian ja Tarun kans ajelohon...kameraki oli mukana ja meinattii ottaa vähä uusia kuvia, mutta hämärä teki kuvaukset maharottomiks...onhan se päivä tänäänki.
Rytmi on ihan päälajellaan, mutta olokohot...kai se ens vkonloppuna kääntyy, ku lähäretähän taas päivävuaroho...
Mutta ny...jos ny se riivatun matkalasku ja ajopäiväkirija...ku neki oppiis teköhön aina aijaan tasalle vuaron päätteheksi, olis tiätty helepompaa....mutta ku ei...sitä pitää jollain tapaa ittiään kiusata näköjään :)
Kertokaahan kommentein, jos tää kirjotus herätti teissä jtn ajatuksia...
Onnistuminen tarkoittaa sitä, että täytät omat unelmasi,
,
laulat omia laulujasi, tanssit omia tanssejasi, luot asioita
omalla sydämelläsi ja nautit täysin siitä matkasta, ja luotat
siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, se on OK.
-Elana Lindquist
Töis on ollu mukavaa...porukka on vaihrellu tilantehien mukahan ja ny oon piiiiiiitkästä aikaa siinä porukas, jossa aluunperin oon ollu, ku joskusaijoon oon remixerisakkiihin lähteny...tähämmennes on koluttu mm. Keuruu, Laajavuari, Viitasaari, Seinäjoki ja ny oomma ollu nelostiällä, välillä Tikkakosken liittymä- Jyskälä...yävuaros oomma ollu ja oomma viälä alakavan viikonki.
Siinä yävuaros on tullu miätittyä kaikellaasta...yks yä havahruun ajatuksiin siitä, mikä olen tänään...ku vertaa parikytävuatta takaperin...mulle moosestettiin mun tempperamentistä alavarihinsa ja sitä pirettiin huanona piirtehenä...mulle sanottiin, notta kyllä elämä susta nua särmät hioo....silloon viittasin kintahalla koko jutulle...pirujako teille mun särmäni kuuluu????
Ny kuitenki tajuan, miten oon tasaantunu...ohan se mun tempperamentti yhä tallella, eikä se musta koskaan katua, koska se on mun luantehenpiirret, ihan niinku mun luavuuteni ja taiteellisuuteni. Mutta suhtaumine asioohi, ja tilantehien muuttumisihin...siinon tullu isoo muutos...sen lisäks musta on karonnu se epävarmuus ja peleko, jokka varijosti mun elämää monenmonta vuatta...varmaha yli pualet mun elämästäni noom mun asiootani vaikeuttanu. Ny kuitenki, ihan ku huamaamati, muston tullu ennakkoluulottomampi ja uskaliaampi...ja siitä saan olla kiitollinen lapsilleni, jotka ovat mua siihen suuntaan ohojannehet...tiätämättään ehkä - mutta ovat kuitennii....Jotenki mullon ny olo, notta tälläästä se ihimisen elo pitää ollakki...ei liika tasaasta, muttei liika särmäästäkää ja se, että ittellä on sisimmäs tiätyllaanen rauha, eikä kauhia kohkaamine asioosta alati...ku tajusin senki, ettemmä yksin pysty epäkohtia elämäs muuttamaha...harmahia hiuksia saanee vähemmälläki...
Enkä jaksa aina välittää siitäkää, jos musta puhutaan palturia ja potaskaa tai mun tekojani kyseenalaistetaan...So What??? Täähä on mun elämäni sirkus ja mä oon sen tirehtööri, joka sitä johtaa...lienee kuitenki mun asiani, mihin uskon, ja mihin suuntaan katton parhaaksi elämääni luotsaavani...
Kyllä se vaan on ihimisen elo sellaanen jännä matka, jonka aikana ihiminen kasvaa ja muuttuu, vaikkei sitä itte aina huamaakkaa...enneku sitte joskus aikaastenpäästä, ku elämäs tuloo joku sellaanen hetki, notta oot kaharen oman ittes kans ja on rauha miättiä ja tutkia asioota itsesnänsä...
Hmmmm....ja tää juhannus....soom menny menojaan...ihan rauhallisiis merkiis, niinku jo monta vuatta on menny....Kärppämäjen jokkiskisat oli tänä vuanna vain aaton mittaaset...ennen noli kakspäivääset...aaton olin kisoos ja kuvasin sen, mitä sai kuvatuks, ku rataa ei sitte kasteltu....siinä hiakkapöllys ei kaaroostakaa saanu kuvia, ku ei kuvas näy, muutaku se pöllyävä hiata :(
Aattoillan isuun Marjon luana parantamas maalimaa ja syämäs :)
Eilisen pyhitin ittelleni...pesin pyykkiä, siivoilin, leivoon...mutta mitään en teheny, jonsei se tahto lähteny spontaanisti ittestä...Illalla tuli Eija Härmästä tähä ja istuttiin tuntitolokulla jutellen, kuvia kattellen ja suunnitellen yhtä kesäteatterinäytöstä, jota meemmä yhyres kattohon....siitä sitte viälä lähärin Miian ja Tarun kans ajelohon...kameraki oli mukana ja meinattii ottaa vähä uusia kuvia, mutta hämärä teki kuvaukset maharottomiks...onhan se päivä tänäänki.
Rytmi on ihan päälajellaan, mutta olokohot...kai se ens vkonloppuna kääntyy, ku lähäretähän taas päivävuaroho...
Mutta ny...jos ny se riivatun matkalasku ja ajopäiväkirija...ku neki oppiis teköhön aina aijaan tasalle vuaron päätteheksi, olis tiätty helepompaa....mutta ku ei...sitä pitää jollain tapaa ittiään kiusata näköjään :)
Kertokaahan kommentein, jos tää kirjotus herätti teissä jtn ajatuksia...
Onnistuminen tarkoittaa sitä, että täytät omat unelmasi,
,
laulat omia laulujasi, tanssit omia tanssejasi, luot asioita
omalla sydämelläsi ja nautit täysin siitä matkasta, ja luotat
siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, se on OK.
-Elana Lindquist
lauantai 17. toukokuuta 2014
Reissut ovat alkaneet....ja minä elän -vahvemmin kuin aikoihin
Niin se on toukokuukin jo yli puolenvälin. Kaupungin hommat ovat taaksejäänyttä elämää -tosin soitto ja anteeksipyyntö tuli vielä tällä vkolla, ku mokasivat oikeen huolella mun palkkani kans. Se siitä, asia on sovittu - ja syksyllä puhaltaa uudet tuulet.
Alotuspalaveri oli 5.5. ja siitä piti seuraavana päivänä alkaa sit duunit. Nooh, pikku moka siinäki ja meidän alotus siirty sit viikolla eteenpäin. Mä ku olin pirkammaalle ajanu, ni empä lähteny sitte pohojammaalle takaasi yhyren päivän jäläkihi. Lähärinki siis jo sunnuntaina ja kävin mun entisen työparin luona kyläs. Työpari jäi jo viime kesänä veks töistä, ku sai marraskuus pojan....ja olihan sitte suloonen pakkaus, tämä suuripienimies <3
Alootuspalaverin ruokiksella aloon jo tunnustella maaperää, et minne säntääs...kotia ei huvittanu heti lähtiä, ku sinne asti oli jo ajanu. Niimpä sit sainki viestin, jossa toivotettiin mut tervetulleeks lapsuuden- ja nuoruudenystävän luo Nokialle. Olipa huikeet päivät. Kierreltiin paljo paikkoja, joissa nuoruudes vietettiin aikaa, käytiin kattoos vanhoja koulukavereita ja kirpparitki kolutttiin läpi. Hyvää ruokaa, kiireetöntä ajanviettoa, ja fiilistelyä nuoruusajan musiikilla.
Yhtenä iltana sitte kävin myös yhden tutun pariskunnanki luona, jossa tosin ei ollukkaa sitte vaimo kotona, ku oli näytelmäharkkoohin joutunu yllättäen....käytiin sit Keken kans ajelees Tampereella...ja sit yhes pizzerias syömäs....mukava, leppoosa ilta oli sekin.
Loppuviikoks ajelin kotia ja päädyyn sitte yhtenä iltana Jesperiin Jeff Bailey's Racing Teamin keikalle ja sain ihan hyvät kuvatki. Illasta kiitos Samille, joka repi mut kotoo ihmisten ilimoolle....
Sunnuntaina lähin sit ajeleen Keuruulle...ilta oli ihan huikee. Kaljun kans katteltiin kuvia sen Ipadiltä ja sit mun koneelta...muutki tuli pikkuhiljaa ja loppuillasta pihas oli jo tuttu kööri :) Maisemat on kohillaan...ihan mielettömät. Harmi vaa, et ei oo sit viikolla niistä juuri ehtiny nauttia, ku päivät on venyny 14,5-17-tuntisiksi...sitei juuri oo muuta jaksanu, ku kaatua koppahansa, et on päässy aamulla taas ylähä sängystä.
Nettipimennoski olin maanantaista torstaihi...omasta päätöksestä toki, ku en jaksanu alkaa takkuamaan koneen kans...sain sit perjantaina respasta tikun, joka pelittää myös täälä peräsiives, ni saa netin auki.
Ens vko vielä täälä -yövuoros...toki maanantaina lupasin itteni aamusta jyrsimille ja sit meen yöksi omaan porukkaan...työhulluko? Niinkai sitte...asutaanhan me Muumilaaksos toisen työnarkkarin kans kahestaan niis kämpis...muita asuntoja siinä rivaris ei oo...tuliki mieleen, et onks meidät niinku tarkotuksella pantu samaan taloon, ettei me häiritä normaali-ihmisten elämää??? No, eikai :D
Mä nautin sydämeni pohjasta elämästäni taas...tää kaikki on just sitä, mitä oon odotttanu. Oma työpari palaa ens vkoks muutamaks yöks mun kaveriks...toukokuun lopusta sit kokonaan...ohan nuata tuttuja kavereita tos muitaki, jotta homma sujuu ihan varmahan...
Ny mä meen tuanne pihalle kattoon, mitä kaikkea kivaa siälä on...illalla salille ja sitte kylpylään uimaan, poreisiin ja saunaan...sitte saaki mennä koppahansa....
Alotuspalaveri oli 5.5. ja siitä piti seuraavana päivänä alkaa sit duunit. Nooh, pikku moka siinäki ja meidän alotus siirty sit viikolla eteenpäin. Mä ku olin pirkammaalle ajanu, ni empä lähteny sitte pohojammaalle takaasi yhyren päivän jäläkihi. Lähärinki siis jo sunnuntaina ja kävin mun entisen työparin luona kyläs. Työpari jäi jo viime kesänä veks töistä, ku sai marraskuus pojan....ja olihan sitte suloonen pakkaus, tämä suuripienimies <3
Alootuspalaverin ruokiksella aloon jo tunnustella maaperää, et minne säntääs...kotia ei huvittanu heti lähtiä, ku sinne asti oli jo ajanu. Niimpä sit sainki viestin, jossa toivotettiin mut tervetulleeks lapsuuden- ja nuoruudenystävän luo Nokialle. Olipa huikeet päivät. Kierreltiin paljo paikkoja, joissa nuoruudes vietettiin aikaa, käytiin kattoos vanhoja koulukavereita ja kirpparitki kolutttiin läpi. Hyvää ruokaa, kiireetöntä ajanviettoa, ja fiilistelyä nuoruusajan musiikilla.
Yhtenä iltana sitte kävin myös yhden tutun pariskunnanki luona, jossa tosin ei ollukkaa sitte vaimo kotona, ku oli näytelmäharkkoohin joutunu yllättäen....käytiin sit Keken kans ajelees Tampereella...ja sit yhes pizzerias syömäs....mukava, leppoosa ilta oli sekin.
Loppuviikoks ajelin kotia ja päädyyn sitte yhtenä iltana Jesperiin Jeff Bailey's Racing Teamin keikalle ja sain ihan hyvät kuvatki. Illasta kiitos Samille, joka repi mut kotoo ihmisten ilimoolle....
Sunnuntaina lähin sit ajeleen Keuruulle...ilta oli ihan huikee. Kaljun kans katteltiin kuvia sen Ipadiltä ja sit mun koneelta...muutki tuli pikkuhiljaa ja loppuillasta pihas oli jo tuttu kööri :) Maisemat on kohillaan...ihan mielettömät. Harmi vaa, et ei oo sit viikolla niistä juuri ehtiny nauttia, ku päivät on venyny 14,5-17-tuntisiksi...sitei juuri oo muuta jaksanu, ku kaatua koppahansa, et on päässy aamulla taas ylähä sängystä.
Nettipimennoski olin maanantaista torstaihi...omasta päätöksestä toki, ku en jaksanu alkaa takkuamaan koneen kans...sain sit perjantaina respasta tikun, joka pelittää myös täälä peräsiives, ni saa netin auki.
Ens vko vielä täälä -yövuoros...toki maanantaina lupasin itteni aamusta jyrsimille ja sit meen yöksi omaan porukkaan...työhulluko? Niinkai sitte...asutaanhan me Muumilaaksos toisen työnarkkarin kans kahestaan niis kämpis...muita asuntoja siinä rivaris ei oo...tuliki mieleen, et onks meidät niinku tarkotuksella pantu samaan taloon, ettei me häiritä normaali-ihmisten elämää??? No, eikai :D
Mä nautin sydämeni pohjasta elämästäni taas...tää kaikki on just sitä, mitä oon odotttanu. Oma työpari palaa ens vkoks muutamaks yöks mun kaveriks...toukokuun lopusta sit kokonaan...ohan nuata tuttuja kavereita tos muitaki, jotta homma sujuu ihan varmahan...
Ny mä meen tuanne pihalle kattoon, mitä kaikkea kivaa siälä on...illalla salille ja sitte kylpylään uimaan, poreisiin ja saunaan...sitte saaki mennä koppahansa....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)