Terveisiä Portugalista, pieneltä Madeiran saarelta, kylästä, nimeltä Ponta do Sol

Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne olen mitään ehtinyt kirjoittamaan. Asfalttikausi kuitenki on loppunut, viimeenen tyäpäivä oli 28.10. Viimeeset viikot olin oman kaupunkiporukan matkassa ja kivaa oli, vaikka jo oliki kylmät säät.
Risteilyllä sitte pyärähretihin remixeriporukootten kans. Tukholmaan ja takas, 3:n päivän huikeen hieno reissu <3

16.11. sitte ajoin autoni ystävien huomaan poissaoloni ajaksi ja he heittivät mut Vaasan lentokentälle, jonne sitte tuli vielä keskimmäänen tyttärenikin mua reissuun saattelemaan. Siitä lensin Helsinki-Vantaalle, jossa yövyin ja matka jatkui seuraavana aamuna anivarhain kohti Lissabonia ja sieltä määränpäähäni Madeiran saarelle, sen pääkaupunkiin Funchaliin, jossa on saaren ainoa lentokenttä. Siitä sitte ystävä haki mut mukaansa ja uudenlainen elämä alko täälä...

Madeira on pieni, askeettinen maa...täälä ei ole tekniikkaa ja viihde-elektroniikkaa käytössä , niinkuin esim, meillä Suomessa.
Talo, jossa nyt asun nämä 3 kk:tta on yksi Ponta do Solin vanhimpia, yli 100 vuotta vanha  ja siinä on Ponta do Solin kylän ensimmäinen eli vanhin tiilikatto.  Arki sujuu, kun osaa asettua kulttuuriin ja maan tapoihin ja siihen, ettei kaikki olekaan itsestään selvää.

Suihkuunmentäes lämmin vesi laitetaan päälle...sen lämpiäminen kestää noin puoli tuntia. Vesi tulee alhaisella paineella, joten esimerkiksi pyykkiäpestessä, pesukoneeseen pitää laittaa pesuainelokeron kautta lisää vettä silloin, kun kone sitä ottaa, sillä paineet eivät riitä sitä nostamaan koneen vaatimalla tavalla. Tiskikoneeseen paine riittää.

Keittiössä on avonainen tulisija, vanha uuni, jossa pidetään ajoittain valkeaa, varsinkin, jos on sateinen kausi ja talon kosteusprosentti nousee...silloin on pakko pitää valakiat, että talo lämpiää ja samalla häivyttää kosteutta. Valkean pidon jälkeen uunissa paistuu milloin mitäkin tai valmistuu vaikkapa päivälliseksi aiottu laatikkoruoka. Keittiössä on myös vanha leivontatiinu, jossa ystäväni tekee mm. ruisleipätaikinan. Sellaisia on Suomessakin ollut joskus -aikaan, jolloin nykytekniikkaa ei vielä ollut helpottamassa arjen töitä ja kun kaikki vielä tehtiin lähestulkoon aina itse.

Vaatteita ei voi viikata kaappeihin, vaan ne pitää olla henkareilla - ilmavasti...liian tiiviisti pakattu vaatekaappi homehduttaa vaatteet nopeasti. Täälä kun tuo ilman kosteusprosentti on aina korkea, se näkyy kaikessa arjen jutuissa. Suihkussakäynnin jälkeen pyyhkeet laitetaan heti pyykkikoneeseen ja pestään ja kuivataan ulkona...ei heitetä oven päälle tai tuolin karmille, sillä niissä pyyhkeet ei kuivu, vaan homehtuvat. Tänäänkin, vaikka koko päivän on paistanu aurinko ja on tuulehtinukki ihan mukavasti, ni ilman kosteusprosentti on silti 70 %


Ruuanlaittotilassa on kaasuliesi, kuten täällä ylipäätään lähes jokaisessa taloudessa. Imuri on Madeiralaistalouksissa n, 60 %:lla. ei siis kaikilla, kuten saattaisi ajatella...

Levadoista tulee vettä tänne alas Lombadaa pitkin...se kerätään ulos säiliöön, josta sitä käytetään, mm. terassinpesuun. Terassi likaantuu jatkuvasti, kun siitä mennään puutarhaan ja rappuihin, joista mennään kylille...myös tuuli ja sateet kuljettavat lehtiä, oksia ja kaikkea muuta terassille ja toisinaan nuo roskat tukkivat veden poistoputken ja sitä saa rassata auki milloin milläkin. 
Oma lukunsa tässä perheessä on Zorro, perheen musta, isokokoinen koira, joka tykkää puuhastella omiaan puutarhassa - milloin jahtaamassa pieniä liskoja, joita täällä on aurinkoisella säällä joka paikassa päivää paistattelemassa. Zorro myös istuttaa leipä- ja sämpyläpuita ja peittää leivänkannikat ja sämpylänpalat kuonollaan puutarhan multaan...välillä multaa ruopii myös koiruuden tassut. Voitte vain kuvitella, minkänäköinen koira on, tulleessaan puutarhalta terassille :O

Zorro, tuo hurja liskovaanija ja puutarhuri kaikessa koiramaisuudessaan....

Tälläisiä liskoja täälä on kaiken aikaa jossakin. Ne eivät pure eivätkä tee muutenkaan mitään pahaa....

Niin...tuossa mainitsin nuo portaat, joista mennään kylille... - niiltä samoilta portailta mennään myös parkkipaikalle  - autolla ei pihaan asti pääse. Parkkipaikalta noustaan 64 kivirappusta ja niissä on puolivälin paikkeilla portaat, jotka ovat leveämmillä askelmilla, eli niissä joutuu harppomaan, päästäkseen askelmalta toiselle...
Niitähän on mielenkiintoosta sitte nousta kauppareissun jäläkihin, ku molemmis käsiis on painava ruokakassi ja sitte yhyres kohorin jourut niiren kans harppomahan askelmia. Kylille asti jos meet , ni ensin ne 64 porrasta, sitte kadun yli ja alas toisia portaita, joista osa on kiviportaikkoa ja osa on metalliportaita. Alas asti ku oot päässy, oot tullu kaikenkaikkiaan 124 porrasta. Jos käydään ostoksilla tos kylän pikkukaupassa, ni sieltähän sitte kannat ne ostokset kaikki nua 124 porrasta ylähäppäin :D

Tässä on portaiden alkupää kadulta/parkkipaikalta - sivuprofiilina tosin...laitan jossaki vaihees kuvan kaikista 64:stä portaasta, jotka johtavat kotiimme.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron enemmän saaren yleisistä asioista, kuten jätehuollosta, kierrätyksestä , katukoirista ja -kissoista...tarinaa riittää. Tämä on uskomaton elämysmatka mulle. Nämä kuukaudet täällä antavat mulle paljon, enkä voi olla kuin nöyrästi kiitollinen, saadessani tämän mahdollisuuden. 
Laitan tähän vielä esimakua seuraavasta...tätä näkyä EN OLISI halunnut nähdä :(

Sydäntäsärkevää on nähdä näitä...sydänmatoihin kuolevia, nälkiintyneitä katukoiria, jotka eivät ole kenenkään :(

Heinäkuu helteineen, Reissunainen ajatuksineen, yhä syvempineen...

Heinäkuussa mennään jo ja tulihan se kesäkin sitte oikeen voimalla ja volyymillä...

En valita, rakastan aurinkoa ja lämpöä, lintujen iloosta liverrystä ja heinäsirkkojen soittoa helteen keskellä...iho ei oo ollu samaa miältä - jonkimmooset palovammat tuli, mutta sain rasvatuksi nii, ettei pahempaa tullu. Muutama pikkupaarma on ottanu mut jokapäivääseksi kohteheksensa....pirun kutiavia paukamia ja paarma sellaanen pirun piäni, että ku tunnet pureman ja tinttaat siihe, lyät vaan masokistisesti ittiäs  -paarmaa ei siinä enää oo...soom menny jo ja viäny palan susta mukanaan....mokomakki lihanhimooset öttiääset...:(

Töis on ollu tosi kivaa, toi porukka vaa on niin PRO <3

Yks viikko tos oli sellaane, etten ollu oma itteni. Oltihin töissä paikkakunnalla jossa oon joskus entises elämässäni asunu ja se ei ollu ihan mun juttuni, mutta tunnollisena työntekijänä hoidin hommani. Olin kerranki iloonen siitä, että just sen viikon sain olla taka-aitana, eikä välttämättä tarvinnu mennä kenenkään juttusille. Aikoohin mua ei oo ahdistanu niin kovaa, ku tualla viikolla aharisti...ne maisemat, katujen- ja teiden nimet, liikkeiden valomainokset, ihmiset....sen viikon päätteeksi olin väsyneempi kuin aikoohi ja miätiin äidin haudalla käydessäni, että ku pari vuatta sitte oltihin kans mun toisilla entisillä kotikonnuulla, ni miten olinkaan iloonen ja tunsin jonkinlaasta haikeuttaki ja orotin airalle tuttuja, koska niitä oli kiva nähärä...mutta tää yks viikko Kyrönmaalla vei kyllä mehut ihan totaalisesti tästä likasta...

Tyttären luana olin pari yätä tolla mestalla, oli lyhee töihin, ku kotoo ois ollu. 

Tualla kyseesellä viikolla näyttäytyy kesän nurja pualiki yhtenä päivänä ihan sitte kunnolla...mä osasin onneksi pukia kunnolla, enkä palellu juurikaa...mut ohjaajat, jotka otettiin risteyksiin, kastuivat ihan läpimäriksi ja palelivat :(

Siitä sitte kuitenki ilmat lämpes...viikonloppuna olin Häjyylyajoos kuvaamas yhyren päivän ja piti mennä viä toisenaki, mut joku pirun migreeni teki ne toiveet turhiksi...koomailin sitte kotona ja ajoon illaksi Kauhajoelle majootuksehe.

Ny ollaan sitte oltu viikko KT 67:lla ja valamista on tullu, helle on helliny ja kaikemmoosta pöllöölyäki on nähäny...ihan kyllästymisehe asti...että voiki ihimiset olla pöyröjä autonratis, ku ne joutuu epänormaalihin tilanteehin tiämpäällä...en ihimettelis, vaikka tuala lähtis henki, on se ajokulttuuri niin omituusta siälä...pari viikkua ny ainaki siälä viä ollaha.

Torstaina sattu jtn sellaasta, mitä sattuu mun elämäs tosi harvoon...mähän en töistä lähe kovin helepolla pois...nyt kuitenki migreeni tuli sellaasellaki voimalla, ettei kivulle voinu muuta, ku antaa periksi...se vei voimat, se vei näkökentän sumeeks..en muistanu, mitä radiopuhelimes oli minuutti sitte sanottu, en ymmärtäny välillä omaanikaan puhetta...lähin sitte kotia kesken päivän ja vasta kolmannen Miranaxin jälkeen alko pahin jyskytys talttua, mutta otteessaan se pirun tauti piti iltaha asti....koitin olla pihalla ja saada happea, koitin syärä jotaki...tuttujaki näin, mutta pää ei ollu normaalitilas...lopulta menin takaasi maate, ja päästelin aamuhu asti...viälä eilee aamullakaa olotila ei ollu ihan normi.

Antoo se sitte päivämmittahan periksi ja illalla sitte pyäräälin kylille, missä tangokansa on vallannu kadut, rakennukset, ravintolat, kaiken...läpihän sitä normia reittiä ei päässy, vaan piti kiertää ja sieläki kuljettiin neljää, viittä ihmistä rinta rinnan, ettei ohi päässy mistää ja välihin tuli toinen samallaanen ryhmittymä vastahaki...pääsin kuitenki lopulta päämäärähäni ja sain kokea huikean keikan Sir Elwoodin Duon toimesta...aivan huikee keikka...ei oo sanoja sitä kuvaamaan <3

Hyvät kuvat sain keikasta kans.

Käytiin sit viä laulaas muutama biisi ja sitte saiki pyäräällä kotia koppahan maata.

Tänään oon vaan ollu, touhannu pyykin ja kuvien kans. Poika kävi ja käytiin hänen kanssaan syömässä ja ostoksilla...

Pihalla näyttää ny siltä, että pianaikaa saattaa koluuttaa iha  hualella...sitä orotelles...mä nakkaan ny matot pihalle, taluttelen tovin imuria ja pesen laattiat puhtahiksi...

Huamenna tapahtuu jänniä -hui....mut joo...elän hetkissä, tartun tilaisuuksiin, niinhän kehotan muitakin tekemään :)

Ihana tietää, että luette  näitä mun tyhmiä kirjotuksia...ny en jaksanu hirveen syvällisiä taas kirjoottaa...joenki vaan jumittaa viäläki tua pää...

keskikesän juhlaa ja matkaa menneeseen....

Nuavvaan siton kuulkaa päästy jo keskikesän tianoolle...ja ku miättii tätä alakukesää,ni ei ny iha hirviästi sitte kuitenkaa sitä kesäästä säätä oo ollu..ja ny on juhannuski ollu iha helekkarin kylymä. No, ei se mua haittaa, moov vaan pukenu sitä mukaa, ku ilima on jäähtyny.

Töis on ollu mukavaa...porukka on vaihrellu tilantehien mukahan ja ny oon piiiiiiitkästä aikaa siinä porukas, jossa aluunperin oon ollu, ku joskusaijoon oon remixerisakkiihin lähteny...tähämmennes on koluttu mm. Keuruu, Laajavuari, Viitasaari, Seinäjoki ja ny oomma ollu nelostiällä, välillä Tikkakosken liittymä- Jyskälä...yävuaros oomma ollu ja oomma viälä alakavan viikonki.

Siinä yävuaros on tullu miätittyä kaikellaasta...yks yä havahruun ajatuksiin siitä, mikä olen tänään...ku vertaa parikytävuatta takaperin...mulle moosestettiin mun tempperamentistä alavarihinsa ja sitä pirettiin huanona piirtehenä...mulle sanottiin, notta kyllä elämä susta nua särmät hioo....silloon viittasin kintahalla koko jutulle...pirujako teille mun särmäni kuuluu????

Ny kuitenki tajuan, miten oon tasaantunu...ohan se mun tempperamentti yhä tallella, eikä se musta koskaan katua, koska se on mun luantehenpiirret, ihan niinku mun luavuuteni ja taiteellisuuteni. Mutta suhtaumine asioohi, ja tilantehien muuttumisihin...siinon tullu isoo muutos...sen lisäks musta on karonnu se epävarmuus ja peleko, jokka varijosti mun elämää monenmonta vuatta...varmaha yli pualet mun elämästäni noom mun asiootani vaikeuttanu. Ny kuitenki, ihan ku huamaamati, muston tullu ennakkoluulottomampi ja uskaliaampi...ja siitä saan olla kiitollinen lapsilleni, jotka ovat mua siihen suuntaan ohojannehet...tiätämättään ehkä - mutta ovat kuitennii....Jotenki mullon ny olo, notta tälläästä se ihimisen elo pitää ollakki...ei liika tasaasta, muttei liika särmäästäkää ja se, että ittellä on sisimmäs tiätyllaanen rauha, eikä kauhia kohkaamine asioosta alati...ku tajusin senki, ettemmä yksin pysty epäkohtia elämäs muuttamaha...harmahia hiuksia saanee vähemmälläki...
Enkä jaksa aina välittää siitäkää, jos musta puhutaan palturia ja potaskaa tai mun tekojani kyseenalaistetaan...So What??? Täähä on mun elämäni sirkus ja mä oon sen tirehtööri, joka sitä johtaa...lienee kuitenki mun asiani, mihin uskon, ja mihin suuntaan katton parhaaksi elämääni luotsaavani...

Kyllä se vaan on ihimisen elo sellaanen jännä matka, jonka aikana ihiminen kasvaa ja muuttuu, vaikkei sitä itte aina huamaakkaa...enneku sitte joskus aikaastenpäästä, ku elämäs tuloo joku sellaanen hetki, notta oot kaharen oman ittes kans ja on rauha miättiä ja tutkia asioota itsesnänsä...

Hmmmm....ja tää juhannus....soom menny menojaan...ihan rauhallisiis merkiis, niinku jo monta vuatta on menny....Kärppämäjen jokkiskisat oli tänä vuanna vain aaton mittaaset...ennen noli kakspäivääset...aaton olin kisoos ja kuvasin sen, mitä sai kuvatuks, ku rataa ei sitte kasteltu....siinä hiakkapöllys ei kaaroostakaa saanu kuvia, ku ei kuvas näy, muutaku se pöllyävä hiata :( 
Aattoillan isuun Marjon luana parantamas maalimaa ja syämäs :)
Eilisen pyhitin ittelleni...pesin pyykkiä, siivoilin, leivoon...mutta mitään en teheny, jonsei se tahto lähteny spontaanisti ittestä...Illalla tuli Eija Härmästä tähä ja istuttiin tuntitolokulla jutellen, kuvia kattellen ja suunnitellen yhtä kesäteatterinäytöstä, jota meemmä yhyres kattohon....siitä sitte viälä lähärin Miian ja Tarun kans ajelohon...kameraki oli mukana ja meinattii ottaa vähä uusia kuvia, mutta hämärä teki kuvaukset maharottomiks...onhan se päivä tänäänki.

Rytmi on ihan päälajellaan, mutta olokohot...kai se ens vkonloppuna kääntyy, ku lähäretähän taas päivävuaroho...

Mutta ny...jos ny se riivatun matkalasku ja ajopäiväkirija...ku neki oppiis teköhön aina aijaan tasalle vuaron päätteheksi, olis tiätty helepompaa....mutta ku ei...sitä pitää jollain tapaa ittiään kiusata näköjään :) 

Kertokaahan kommentein, jos tää kirjotus herätti teissä jtn ajatuksia...


Onnistuminen tarkoittaa sitä, että täytät omat unelmasi,
,
 laulat omia laulujasi, tanssit omia tanssejasi, luot asioita

 omalla sydämelläsi ja nautit täysin siitä matkasta, ja luotat 

siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, se on OK.



-Elana Lindquist

Reissut ovat alkaneet....ja minä elän -vahvemmin kuin aikoihin

Niin se on toukokuukin jo yli puolenvälin. Kaupungin hommat ovat taaksejäänyttä elämää -tosin soitto ja anteeksipyyntö tuli vielä tällä vkolla, ku mokasivat oikeen huolella mun palkkani kans. Se siitä, asia on sovittu - ja syksyllä puhaltaa uudet tuulet.

Alotuspalaveri oli 5.5. ja siitä piti seuraavana päivänä alkaa sit duunit. Nooh, pikku moka siinäki ja meidän alotus siirty sit viikolla eteenpäin. Mä ku olin pirkammaalle ajanu, ni empä lähteny sitte pohojammaalle takaasi yhyren päivän jäläkihi. Lähärinki siis jo sunnuntaina ja kävin mun entisen työparin luona kyläs. Työpari jäi jo viime kesänä veks töistä, ku sai marraskuus pojan....ja olihan sitte suloonen pakkaus, tämä suuripienimies <3

Alootuspalaverin ruokiksella aloon jo tunnustella maaperää, et minne säntääs...kotia ei huvittanu heti lähtiä, ku sinne asti oli jo ajanu. Niimpä sit sainki viestin, jossa toivotettiin mut tervetulleeks lapsuuden- ja nuoruudenystävän luo Nokialle. Olipa huikeet päivät. Kierreltiin paljo paikkoja, joissa nuoruudes vietettiin aikaa, käytiin kattoos vanhoja koulukavereita ja kirpparitki kolutttiin läpi. Hyvää ruokaa, kiireetöntä ajanviettoa, ja fiilistelyä nuoruusajan musiikilla.
Yhtenä iltana sitte kävin myös yhden tutun pariskunnanki luona, jossa tosin ei ollukkaa sitte vaimo kotona, ku oli näytelmäharkkoohin joutunu yllättäen....käytiin sit Keken kans ajelees Tampereella...ja sit yhes pizzerias syömäs....mukava, leppoosa ilta oli sekin.
Loppuviikoks ajelin kotia ja päädyyn sitte yhtenä iltana Jesperiin  Jeff Bailey's Racing Teamin keikalle ja sain ihan hyvät kuvatki. Illasta kiitos Samille, joka repi mut kotoo ihmisten ilimoolle....

Sunnuntaina lähin sit ajeleen Keuruulle...ilta oli ihan huikee. Kaljun kans katteltiin kuvia sen Ipadiltä ja sit mun koneelta...muutki tuli pikkuhiljaa ja loppuillasta pihas oli jo tuttu kööri :) Maisemat on kohillaan...ihan mielettömät. Harmi vaa, et ei  oo sit viikolla niistä juuri ehtiny nauttia, ku päivät on venyny 14,5-17-tuntisiksi...sitei juuri oo muuta jaksanu, ku kaatua koppahansa, et on päässy aamulla taas ylähä sängystä.
Nettipimennoski olin maanantaista torstaihi...omasta päätöksestä toki, ku en jaksanu alkaa takkuamaan koneen kans...sain sit perjantaina respasta tikun, joka pelittää myös täälä peräsiives, ni saa netin auki.

Ens vko vielä täälä -yövuoros...toki maanantaina lupasin itteni aamusta jyrsimille ja sit meen yöksi omaan porukkaan...työhulluko? Niinkai sitte...asutaanhan me Muumilaaksos toisen työnarkkarin kans kahestaan niis kämpis...muita asuntoja siinä rivaris ei oo...tuliki mieleen, et onks meidät niinku tarkotuksella pantu samaan taloon, ettei me häiritä normaali-ihmisten elämää??? No, eikai :D

Mä nautin sydämeni pohjasta elämästäni taas...tää kaikki on just sitä, mitä oon odotttanu. Oma työpari palaa ens vkoks muutamaks yöks mun kaveriks...toukokuun lopusta sit kokonaan...ohan nuata tuttuja kavereita tos muitaki, jotta homma sujuu ihan varmahan...

Ny mä meen tuanne pihalle kattoon, mitä kaikkea kivaa siälä on...illalla salille ja sitte kylpylään uimaan, poreisiin ja saunaan...sitte saaki mennä koppahansa....

Aamuja laskien....

Huhtikuussa mennään ja meikälääsen mieli on yhä enemmän ja enemmän tulevassa kesässä.

Nyt oon lukiolla. Olin pari viikkua parakiilla ja olisin halunnu jatkaa. Onnekseni sitte sain viestin, et saan jatkaa sielä pääsiääsen jäläkihin 2 viikkua....muute olisin jääny pääsiääseltä vetään lonkkaa. No, ny oon sitte töis parakiilla 2.5. asti ja lähtö on 4.5. Onneks täs ny on pariin otteehin lyhyempiä tyäviikkoja...ens vkolla oon vaan keskiviikkoho asti töis ja hyppään torstaiaamuna bussin kyyttihi, joka matkaa Leville. Siälä sitte oon sunnuntaihi asti...meen maanantaina takaasi lukiolle, viimeesiksi kolomeksi päiväksi. Sitte onki viiren päivän loma, ja se kuluu kyllä pitkälti siinä, notta katteloo asfalttikamat ja auton siihen kuntoho, nottei tarvi sitte silloon lauantaina, ainuana vapaapäivänänä kaupungintöiren ja asfalttitöiren välis hosua pakkaamisten summuiren kans. Orotanki ny malttamattomana postia, joka tuo mulle tiaron päivästä 5.5.14. Tiätää sitte, mihin päin Obelixin noukan suuntaa.

Tää kevät-  ja oikiastaan talavi ja syksy jo alle - on olleet kasvattavaa aikaa. En muista aikoohin miättineeni elämän syntyjä syviä näimpalijo, ku ny oon. Samalla on selekiintyny se, mitä haluan ja mun oma uskaltaminen on kasvanu viimekesän huimista jutuusta ainavaan suurempiin sfääreihin.  Samalla on selekiintyny se, että mikä tahansa päivä voi olla viimeisesi. Erelleenkään en oo sinut viime syksyn ikävän tapahtuman kans...näköjään, koska asia yhä mietityttää ja ensimmäästä kertaa orotan alootuspalaveria pelonsekaasin tuntein. Tiärän, nottei se mee niinku muina vuasina...ei se voi mennä niin, että viime syksyn tapahtumat ohitetaan tosta vaan. Yks on joukosta poissa ja se tulee esiin jossain vaihees palaveria...
On selekiintyny myös omasta ittestäni asioota, jokka oon jo jonkuvvuaren täs alitajuntaasesti tiänny, mutta pohojalaanen ku oon, en oo uskonu, ennenku itte näen ja koen...nyt alakaa kuitenki seki olohon kristallinkirkas asia, ettei musta oo parisuhteeseen enää...kaikki mun entinen elämä, kokemukset, tapahtumat ja muut....oon käyny ne läpi, enkä kanna niitä joukosnani, mutta jollain tasolla ne vaikuttaa nykypäivähä, enkä uskalla luattaa keneenkään, joka siinä asias mua koittaa lähestyä. Sääli niitä kohtaan, jokka iha airosti olis asian tiimoolta liikkehellä, mutta ku....mä oon se, mikä oon...ja ku ny täs oon ittiäni tutkaallu moneltaki kantilta, ni oomapahan tajunnu senki, että moon onnellisimmillani kuitenki näin...yksin ja vapaana...se on iha eri juttu ku olla yksinäänen ja vapaa....siinon huima ero. Ja kukaan ei ole oikeutettu tuamittemahan mua tästä...moon itte osani ja tiäni valinnu ja oon siihen täysin tyytyvääne.

Jotenki mullon kumma kutina tulevista...mikää ei oo enää, niinku enne...ja syksyn tullen ei ainakaa...kaikki menöö silloon ihan uusia uria ja moon valamis uusille haastehille ja muutoksille. Miinuksena asias on, notta en näe pitkiin aikoohin lapsiani, enkä ystäviäni...tosin, onhan Skype keksitty, että sempualehe...mut siltiki...ehkä ensimmääsen kerran elämässäni oon joulun jossain muualla...mutta turha murehtia sitä nyt...syksyyn on vielä aikaa, mutta se on varma,  että teen sen, minkä olen suunnitellut. Tuun takas sitte, ku siltä tuntuu...
Tuleva kesä asfalttihommis tuloo olohon erilaane...tai en tiä...jotenki vaan tuntuu siltä...

Nyt orotan vaan kirjeitä...yhtä siältä käräjäoikeuresta...josko oikeus voittaas ja ne klopit sais ansionsa mukaha...ja toista tualta Mansesta,  notta osaas taas suunnitella omia juttujaan sen mukaha....

Markis haluaasin käyrä viälä ennen maalimallelähtyä...autoki pitääs käyrä silleen läpi, et sillä voi sitte turvallisin miälin lähtiä kiärtelöhön maita ja mantuja....
Suurella palolla orotan jo vappua ja sen jäläkheistä aikaa...vajaa kuukausi enää ja moomma jo keskellä sitä, mitä on syksystä asti malttamattomana orotettu....on se jännä, miten tyästä tuloo elämäntapa...sitä soom mulle ollu jo 12 vuatta :)

Maaliskuu maata näyttää...

Taas on kuukausi vierähtänyt viimeisestä tekstistä. Voi, voi, minua, kun olen laiska...No, enkä oo, on vaan ollu paljon kaikkea tehtävää ja sitte väsymys sen mukainen.

Hiihtoloma meni. Siitä ekan päivän sitte olin kuitenki töis, ku en viittiny toisia pulaankaan jättää. Sitte tiistaina kävin keskimmääsen tyttären luona kuvaamas Top Canisille kissoja, joilla on TopCanisin valjaat. Sain hyvät kuvat. Koiria en tuolla reissulla saanu kuvatuksi, ku ei ollu lunta. Sovittiin sitte koirien vetovaljaskuvaukset seuraavalle päivälle Joupiskan rinteeseen.

Keskiviikkona sitte pakkailin kamat ja laitoon kaiken niin valmiiks, et ku saan kuvaukset ohi ja kuvat tikulle, ni voin lähtiä ajamaha. Siinä neljän kieppeis saatiin kuvaukset alkuun ja sitte viiteen mennes ne oli ohi ja kuvatki tikulla  ja tikku jemmas Tuulalle. Löin kamat autoon ja lähdin reissuuni. Iltaysin mais olin sitte Forssassa. Istuttiin siinä iltaa jonku aikaa, mutta kyllä siinä sitte väsy voitti ja kellahdettiin punkkaan koko poppoo.
Lenkkeiltiin maastossa parina päivänä ja salilla , joka sinne avattiin käytiin treenaamas sekä la että su. Oli huikeen hieno reissu ja mikä parasta, mun auto saatiin rempattua siihen kuntoon, että sen vois mennä näyttämään katsastussedälle..
Nautiin suunnattomasti niistä päivistä, jotka olin Forssas. Sain nähdä ja kokea taas niin paljon ihania asioita...paljon koiria ja kissoja, ja uusia ihmisiä, hyvää ruokaa, rentoa yhdessäoloa...kukaan ei patistanu sinne tai tänne. Siis LOMA :)
Takas lähdin sitte sunnuntaina ja toin Cian vanhemman pojan tullessani asemalle...jatko siitä sitte junalla määränpäähänsä ja säästi sievoisen summan, ku ei tarvinnu linkalla ajaa tota väliä, johon menee rahan lisäksi vielä tuhottoman paljon aikaakin.

Maanantaina palasin takaisin ruotuun. Viikko toi kuitenki työkuviois uusia tuulia ja olen todella tyytyväinen, illat ovat nyt vapaat ja käytössä salille sun muihin omiin juttuihin. Parakiilla sain olla 2 päivää ja olin niin onnellinen...sitte siirryynki lukiolle, jossa oon ny ollu sitte tähän viikkoon asti. Torstaina kuitenki tuli tieto, et parakiille taas ja sehän mulle sopii...sais vaan vielä jatkaa sielä, en pyytääsi muuta.

Synttäreitäki vietettiin aivan huippuporukalla. Osa kutsutuista ei päässy paikalle; oli sairastumisia ja päällekkäisyyksiä ja muita sellasia. Ja ihan ymmärrettäväähän se on,. Tilanteet elää.
Vkonloppu oli kyllä huikee. Titta ja Andrei tuli Kokemäeltä, Juha Kuopiosta, Sanna ja Jani Alajärveltä, Anne Kankaanpäästä ja Vily Evijärveltä...menossa mukana oli myös naapureita ja muutama ystävä tästä kotikaupungista.
Syötiin hyvin ja pelattiin triviaa...juotiin tervetuliasmaljat ja mentiin laulupeliä...oli uskomattoman hienoa kuunnella, ku kukin vuorollaan lauloi jotain...Juha vielä säesti itseään kitaralla, jonka oli ottanut mukaansa....Huippusakkia <3
Käytiin sitte illan päätteeks laulamas karaokea tos kylillä. Kaikenkaikkiaan onnistunut ilta. 

Harrastettiin sitte seuraavana päivänä vähä maakuntamatkailua...Titta halus päästä hakeen yhen vastuukin Isoostakyrööstä...sieltä sitte Alajärvelle. Matkalla syötiin kevään ensimmääset pehmikset :) Sannan ja Janin luona istuttiin muutama tunti...ja mulla oli taas ihan huippufiilikset, ku talossa oli koiria ja käärme....IHANIA <3

Maantaina taas sitte töihin ja sielä se on aika menny aika tiiviisti. Torstaina reissu Jyväskylään, erittäin ikävän asian tiimoilta. Keskiviikkoiltana luulin ihan oikeasti, et sekoan, pelotti niin hemmetin paljo...ei se, että olisin jotain pahaa eres teheny, vaan se uus tilanne...oikeussali, jossa en sitte aiemmin ollu istunu minuuttiakaa...Onneks pari pomoa oli mun kans sielä ja sain olla turvallisin mielin, sillä pelkäsin ihan oikiasti, että ne klopit tulee mulle jotaki uhoamaan, tai jtn....tunnin myöhäs päästiin saliin ja ihan huolella ne yritti, tuomari ja syyttäjä, ristikuulustella mua...mut pysyin sanassani...missäs muussakaan, ku en totuutta muuksi voi muuttaa. Klopit sen sijaan kiisti kaiken....joopajoo...saahan sitä kiistää, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. He ajoivat meidän yöllisellä työmaalla 30.5. jonon ohi päin punaisia ja jatkoivat matkaansa, vaarantaen tällä tavoin meidän kaikki työntekijät ja muut sillä hetkellä matkassaolleet autoilijat. Mulla paloi punainen, koska toisesta päästä oli päästövuoro...Helpottunu olo oli kuitenki, ku lähdin sieltä pois. Ehdiin junaankin, vaikka siinä jo pelkäsin toisin käyvän. Matkaseurana oli takastulles hurmaava lapinkoira Tossa, joka ymmärtää vain ruotsinkieltä ja rakastaa suunnattomasti rapsutusta ja muita hyväilyjä. Se oli ollut Suomessa astutettavana ja matkusti nyt takaisin Ruotsiin. Takas tulles sain myös tekstiviestin, joka piristi mieltä. Takas parakiille muutamaks päiväks...IHANAA...
Kävin sitte perjantaina katsastamas autonki ja nuivvaa -laakista läpi ja vuasi ajoaikaa taas :) Wu-Huuuuuuu :)

Kesän urakoistaki tiedän jo jonkinverran :) Nyt sitte mieli on malttamaton. Se odottaa vaan sitä päivää, että pääsee taas reissuun, näkemään ja kokemaan...pitkä, kuuma asfalttikesä odottaa nurkan takana :)
Lasken päiviä, plaraan malttamattomana kalenteria. Liekki mun sisällä syttyy, sillä se vaistoaa jo lähelläolevan , tulevan , ihanan ajan. 
Teen toki nykyistäki työtäni ihan mielelläni...mieluummin töis, ku kotona lojumas jouten. Mutta kuitenki...tää nykyinen työ on huonosti palkattu ja ylitöistä ei makseta, ne pitää ottaa vapaina :( Töitä lykätään lisää ja väsymys on väliin käsinkosketeltavaa...palkka kuitenki on sellane, että ei tahdo riittää, ei, vaikka kuinka taiten ja säntillisesti elää. Pian kuitenki pääsen tästä siihen, mitä oon taas syksystä asti oottanu. 

Kolmisen viikkoa, ni tää nainen on taas reissussa...YLLÄTYS...mut en voi luonnolleni mitään...ja ku tarjoutuu ilimaanen reissu Leville, ni mikä ettei...moon messis heti :) Ja otan reissusta irti kaiken, minkä kokouksien lomassa vain irti saan....Kylpylään lojumaan porealtaaseen...ja muutenki verestämään muistoja viimekesästä...on vaan maisema iha eri näköönen ny, ku viime kesänä....tuleepa tuas sitte yks irtiotto arjesta vielä ennen viimeesiä ponnistuksia kaupungin palkkalistoolla ja ennenku asfaltinkutsu on voittamattoman lähellä....jonku päivän siinä vois kai lomaaki pitää...tosin ohan siinä se pääsiääne, että jos lomaalis silloon...aika näyttää...

Mut iha oikiasti...mä en taharo millään malttaa orottaa päivien soljumista siihen päivämäärään, että saa alakaa kattelohon asfaltttikamoja esille , kantaa niitä jo autoon ja sitä päivää, että saan startata kohti ääretöntä - ja sen yli :)

Niinkuin aalto uittaa aallon yli valtameren...

...niin selviydymme mekin toinen toistamme tukien....Nämä Risto Rasan sanat olen saanut kokea todeksi viime viikkoina; Herännyt konkreettisesti tajuamaan sen, miten tärkeää on, että ihmisellä on aitoja ystäviä, joihin voi tukeutua vaikeuksien keskellä. Nöyrä kiitos teille, jotka mahdollistitte mun selviytymiseni kuun loppuun :) Olette kultaakin kalliimpia <3

Helmikuu alkaa kallistua lopuilleen ja minä olen siitä enemmän kuin tyytyväinen. Maaliskuu maata näyttää; Olen kevään lapsi, syntynyt maaliskuussa ja ehkä siksi maaliskuu on mulle alkuvuoden kuukausista se rakkain ja läheisin.

Aika hiljaiseloa olen vietellyt, johtuen juurikin tuosta tilanteestani, joka lähti päälle marraskuussa...jouduin nostamaan loppuvuodesta tulorajaani ja sehän sitte nosti myös veroprosentin...sillä seuraamuksella, että kaks viimeestä tiliä on oikeesti taas opetti sen, miten tullaan toimeen vähällä ja joudutaan nöyrtymään pyytämään apua. Onneksi olen siunattu ystävillä, jotka pyyteettä rientävät apuun, jos sitä milloin olen vailla.

Nyt tulevat kuukaudet kuitenkin ovat jo helpompia, ku veroprossa laskee ja lisääntyvä valo ja keväänmerkit tekevät elämästä muutenkin taas jotenki helppokulkuisempaa...

Töitä oon paiskinu, minkä ikinä vaan oon ehtiny ja väsy on ollu sitte käsinkosketeltavan vahvaa. Salilla oon koittanu käydä, tosin tällä viikolla sekin jäi väliin, ku iski nakki yhteen ylimäärääseen kohteeseen ja väsy yltyi yltymistään ja illat venyi myöhään.

Onneks nyt on hiihtoloma. Tosin alkuviikon olen varalla, jos joku sairastuu, mutta toivon todella, että ei...sais hetken vetää henkeä ittekki.

Loppuviikoksi lähden sitte reissuun ja suuntana on Forssa, jossa autooni tehdään samalla katsastusremppa.

Reissusta tulee antoisa, tiedän sen, sillä Cian kaltaisen ystävän luona on aina yllätyksiä ja kivoja juttuja :) Ja ennenkaikkea, saadaan liikkua ulkona yhdessä ja jos saisin opetettua Cialle jtn uutta kikkaa liikuntaan :)

Pari ikävääkin juttua tos sattu...ihminen, jota olin pitäny hyvänä ystävänä, teki mulle niin paskat temput, etten meinannu käsittää sitä mitenkään päin...hän pyysi anteeksi, muttei osannut selittää teolleen motiivia. Anteeksi annan, mutta unohtaa en voi :(

Sitten toinen juttu...totesin elämässäni olevan pelimiehen...Hmmmmm....miksi naiset, aina rakastuu renttuihin...tuo biisi tuli tahtomattanikin mieleeni...mutta annan asian olla. Jokainen taaplaa tyylillään ja suon sen jokaiselle. Mulla on oma tyylini, sinulla on oma tyylisi ja hänellä on oma tyylinsä ja that's it :)

Yks maailman ihanimmista puheluista tuli sitte , ja kruunas koko kuukauden synkkyyden ja paineet kirkkaalla valolla. Juha soitti Kuopiosta ja kertoi ottaneensa vapaaksi maaliskuusta vkonlopu, jolloin mulla on synttärit....Niiiiiiiiiiiiiiiiin paras uutinen :) Ei olla kahteen vuoteen Juhan kans nähty :) Ja pian taas on kokonainen vkonloppu....Juha on yks niistä ihmisistä, joiden kans ajatukset vaan on aina menny yksiin...ja kaikki menee frendipohjalta...Juha on ihmisenä tosi lämminsydäminen ja ihana ja se huumori....voi, Luoja...täytynee tehdä tehovatsatreenit ennen tuota vkonloppua, että vattalihakset kestää sen nauruterapian, jota tuo vkonloppu tulee sisältämään :)

Iloa on kuukauteen tuonut myös muutamat ihanat lähetykset...edelleen tää ilontuojaketju elää ja postilaatikkoon ilmestyy välillä kaikkea ihan mahtavaa :) 
Iloa toi myös viime viikon perjantai, jolloin kokoonnuimme ystäväni Tapanin luo illalliselle...en ole eläissäni saanu niin hyvää kasvisgratiinia, ku mitä Tapani oli teheny :)

Tänä vkonloppuna saan nauttia nuorimpien tyttärieni seurasta; Toinen tulee pian tähän syömään ja hänen koiraansa kuvataan TopCanisille , sen firman upeassa rokkipannassa :)

Huomenna lähden toisen tyttären mukaan Jyväskylään, Kansainvälisiin koirakisoohin :) Vanhimman tyttären tapasin alkukuusta salibandypelissä Areenalla :) Poikaa pitäs kans nähä pian...on ikävä <3

Tällaista kuvamateriaalia saatiin eilen TopCanisille. Kuvassa naapurini kissa, Mauku :)

TopCanisin toinen malli, nuorimman tyttäreni koira, Jaska ja upea rokkipanta :)

Mutta...nyt taas vaan eteenpäin; Hymyillen ja parempaan huomiseen luottaen...positiivisella asenteella vaikeudetkin on voitettavissa :)

Tällaisen lähetyksen sain Meeriltä

Tällainen kaveri kävi kurkistelemas ikkunasta sisälle :)

Tällaisen ovikyltin sain Bestikseltäni, Titalta :)

Tammikuu, pitkä kuu, lopussa pian on :)

Taas vaan viärähti aika, ettei tullu kirjotettua...mun siätääs selekähäni saara moisesta laiminlyännistä :( Mut josko tää tästä taas elepyys :)

Tammikuu on menny totuttuun tapaansa sitkutellen. Mikä siinä onkin, että joka vuosi tammikuu on kuukausista se, joka lyää vasten kasvoja pitkäpiimääsyyrellään? Tuntuu, notta soon pitkä ku näläkävuasi. Onneks soon kohta ohi. Helemikuu on lyhee ja sitte onki vuarossa maaliskuu, joka maata näyttää :)

Mitä kaikkea tässä on tapahtunut? Reissuja ny ei juurikaan, mitä lähipaikoissa pyöriny...arki on koostunu enimmäkseen töistä, kotihommista ja treeneistä. 

Tää vuosihan alko loppiaisen aikaan mulla oikeen torella päinnäköä lyännillä. Mä, joka en oo tottunu sairastohon, enkä olohon saikulla, ni  loppiaasmaanantaina tytär tuumas, notta nym mamma mennähä, tua sun kätes on sen näkööne, notta tua tarvii lääkäriä. Siälähän sitte kenattihin kolome ja puali tuntia...koskisenlasta kätehe ja saikkulappu kouraha  ja Byebye...

Meinas ihan tosisnansa ottaa hiatahan sen episoori. Mitää ku ei saanu sitte oikeen tehtyä... ei ees farkkujen nappia kii, saatikka, että olisin saanu juustua, tomaattia ja kurkkua summuita leikatuksi...tytär osan laittoo mulle valamihiksi ja Sami käyresnänsä leikkas loput...kaikkia uutta kyllä sitte oppii, ku ykskätisenä yritit arijesta seleviytyä. Ja mähän selevisin :) Kuinkas muutenkaa. Salille en päässy, se kismitti eniten :(

Saikun aikana sitte muuttu työkuviotki. Ny oon jotenki paremmis asemiis...sain pois sen kauempana olleen kohteen ja tilalle keskustasta paikan...illat alkaa olla paremmin käytettävis omiin harrastuksiin ja Marttilasta on enää kilsa salille, ni siitä on heleppo mennä :)

Voitin lahajakortin Personal Trainerille ja otin siitä kaiken irti...vielä toinen tapaaminen ja treenit, tämä likka teköö elämänsä suaritusen ny...

Ilontuojaketju alko kans hyvin pyöriä,.,itte hoidin omani heti, paitti yks siitä ketjusta mulla on vielä ja sen hoidan ny vkonloppuna...mua on ilostuttanu jo kaks...ihanaa, ku niitä tulee silloon,ku vähiten osaat orottaa :) 

Pakkaaset mua on tympiny, mut eipä niillekkää mitääm mahara :( Toivon vaan, että aika soluus joutusammin, ja talvenselekä kääntyys sulooseksi kevähäksi.

Mun ajataukset on pyöriny vinhaa vauhtia...mulla on outo tunne, että tää vuosi tulee oleen erilainen, aikasempiin verrattuna...vaihtoehdot risteilee pääs ja ymmärsin, ettei mun tarvi luapua kummastakaan...jos Luoja suo, niin tulee vielä vuosia...yhtenä toteutan toisen ja yhtenä toisen...ja mikäänhän ei ole varmaa...tilantehet elää, mutta unelmia ihimisellä pitää aina olla...:) Ja niitä mulla on, samoon, ku nuata mun villejä, luavia ireootani...vähä, ku lämpiää, ni alakaa taas tapahtua...on vaan se yks suunnitelma sellaane, ettei sitä täs tuvas voi teherä :)

Opinlakeusmessutki kahlattiin läpi Ninan kans...oli tosi kiva päivä ja kruunattiin se vielä hyvällä ruualla Rossossa :) Pääsin kampaukseenki sielä messuulla...olin niin Rock-lookilla, ku menin töihin...salillemennes sitte purkasin kampauksen ja vetääsin hiukset ponnarille, ku meini PT:ä tapaamaha...olis se kampaus ollu aika koominen näky salilla :)

Tällä hetkellä mun pääs vilisee tuhat eri asiaa...ootan kevättä, ootan hiintolomaa, pääsiäästä ja mietin vaihtoehtoja, joita toteuttaa - sitte elämääni ilmestyy ihimine, jonka kans jutelles aika menee huomaamatta ja juttua piisaa...rupesin eileen jo miettimään, notta oomma varmahan erellises elämäs ollu sisaruksia tai peräti aviopari...tuntuu jopa pelottavalta tajuta, miten toinen ihminen on niin samanlainen...miten paljon yhteisiä juttuja löytyy...ihmisestä, jota et ole koskaan nähnyt muuten kuin kuvasta :O

Mun reissaamine alakaa ny taas kuitenki täs kohtapualihi...ens kuus ainaki Jyväskylähän tyttären kans kokeileen, miten pitkälle Nitan rahkeet piisaa vähä isoommis kisoos...ja sitte hiihtolomalla Forssaan, rakkaitten ystävien luo...saaraha Opelixiki samalla katsastuskuntoho...maaliskuukin tuo reissun ainaki junalla Jyskälään, vähä ikävimmis merkeis, mutta sekin on hoidettava...siitä sitte enämpi, ku soon ajankohtaane ja jos siitä ylipäänsä on mitään kerrottavaa...

Ny jatkan kotihommiani ja LUPAAN olla aktiivisempi tän kans...tietysti, jos teiltä sais kommenttia, mitä haluaisitte lukea, ni seki potkiis kirijoottamaha usiammin :) Kiitos , ku jaksootta lukia taas... :)

Tervetuloa uusi vuosi 2014

Nuivvaan se vaihtu vuosi ja uutta vuotta mennään jo neljättä päivää. Vuoden 2013 viimeset päivät oli aivan huippuja. Sain olla vieraana ihanien ihmisten luona ja tunsin eläväni ja olevani rakastettu. Kiitos, Cia, olet lämminhenkinen ja ihana ystävä, Sinunlaisiasi saisi olla enemmän. Kiitos Titta ja Andrei uudenvuodenvalvojaisista, teilläkin on aina hyvä olla :)

Viime vuosi oli loppua kohden uusien tuulien siivittämä ja samaa rataa aion jatkaa. Vasta nyt alan tajuta, että mähän oon oikiasti vapaa tekeen, mitä lystää. Ja se, miten olen jo monasti ylittäny itteni, tehny asioita, jotka ei aiemmin tullu ees mielen viereen ja nyt oon tehny yhtä jos toistaki. 

Mulla on outo, kutkuttava tunne, et mun elämä tulee muuttumaan tänä vuonna ja se on musta ittestä kiinni. Otan siis härkää sarvista ja saatan tehdä myös hypyn tuntemattomaan, jos tilanne niin vaatii. Viihdyn nykyisessä kotikaupungissa, mutta talviajat täälä Suomessa on mulle ahdistavaa ja synkkää...ens talvelle, eli siis tän vuoden lopulle ja ens vuoden alulle, mulla on 2 eri vaihtoehtoa, joihin aion tutustua...ja teen valinnan. Tänne en talveksi jää ja PISTE!

Nyt saa sitte luvan kanssa odottaa kevättä, ollaanhan täs jo oikialla vuodellaki. 4 kk:tta ja oon jo viisaampi, millaseks kesä tulee muodostumaan....siihen asti elän täysillä, hetkissä ja tilaisuuksiin tarttuen....ens kuulle on jo kaks hienoa asiaa tiedossa: Tyttären mukana Jyskälään kokeileen Nitan tasoa vähä isoommas kisas...ja puoles kuus ystävän luo Kuruun...tuon ystävän, jonka viime syksynä, siellä töissäollessamme löysin. Olimme kirjeenvaihdossa KaksPlus-lehden kautta vuonna -84, olimme molemmat saaneet esikoisemme 1983. Ystäväni etsi toista äitiä, jolla oli myös ensimmäinen lapsi. Aloimme kirjoitella ja vierailimmekin toistemme luona...sitten elämä vei...lähinnä mua -paikasta paikkaan, tilanteesta toiseen...viime syksynä aloin muistella, että täälähän se Tiina asui silloin, asuisikohan vielä? Ja kyllä, asuu edelleen...tapasimme syksyllä mun työn lomassa, mutta se jäi niin pintaraapasuksi vuosikymmenten kuulumisten vaihtoon...ens kuussa sekin asia korjataan :)

Viime vuosi kasvatti mua ihmisenä enemmän, kuin aiemmat vuodet yhteensä. Musta on tullu onnellinen ja eräänlainen hyväolon lähettiläs...hyvä niin. Se mitä teen, teen täydellä sydämellä ja tietäen, että haluan tehdä niin. Se, mitä muut siitä sanoo, on mulle ihan sama...kukaan mun elämääni ja tekemisiäni arvosteleva ihminen ei ole päivääkään kulkenu mun saappaissani, eikä näitä polkuja, joita minä olen kulkenut...ei ole varaa tulla sanomaan mitään. Ja kateuttahan tähän maahan mahtuu, en jaksa välittää, vaikka saan siitäkin välillä osani...se vain todistaa, että olen tehnyt johonkin vaikutuksen :)

Nyt tämän uuden vuoden alkumetreillä mulla on äärettömän hyvä olla, Olen sinut itseni kanssa, ja ympärillä omat lapset, ihanat, pettämättömät, todelliset ystävät...on työ, on koti, on ruokaa ja asioita, jotka tekee mut onnelliseksi...ei ole syytä valittaa  -  ja myös tänä vuonna kirjoitan päiväkirjaan aina vähintään yhden asian, joka on tuona kyseisenä päivänä antanut mulle aiheen hymyyn...viime vuodelta niitä löytyi yhtä päivää lukuunottamatta ihan jokaisena päivänä. 13. lokakuuta ei hymy irronnut...oli vain suru, pettymys ja pää täynnä lukuisia kysymyksiä, joista päällimmäisenä: "Miksi?" R.I.P Toni <3