Maanantaina saatiin Perniö-Salo-väli valmiiks, illalla tosi myöhään...mulloli kaamia näläkä ja väsy...vein liikenneaidan ABC:n pihaan, otin siitä safkaa ja menin kämpille hotkiin sen napaani. Kamat oli kaikki leviänä...tai ei ny ihan kaikki, mut osa. Nousin sitte tiistaiaamuna viireltä, söin ja pakkasin kamat kasaan, imuroottin ja vein roskat ja lähin ajaan kohti Pomarkkua.
Matkalla ihailin kesäisen luonnon suloista heräämistä ja sen ääretöntä kauneutta. Matkalla koin monta De ja Vu-tunnetta, ku ajelin osin samoja reittejä, joita oon aikasempina kesinä ajanu Piren kans peräjulkkaa....ny olin yksin. Ihailin maisemia ja annoin ajatusten kulkea omaa virtaansa...se virta on nyt viimeinkin vapaa. Se pato jäi Saloon...ja niin sen kuului mennäkki.
Pysäsin matkalla tankkaamaan ja kas...osuin samalle huoltsikalle, jossa meidän massakuskitki oli yöpyny. Glenin ja Jannen siinä näin ja istuun tovin niitten kans ja jatkoon sitte matkaa.
Uus työpari tuli Pomarkun työmaalle ja ku mentiin sit tiellee, ei riemulla ollu rajaa, ku tajusin, mikä sielä odottaa. Siinä oli Porin perinteinen sakki tekees pysäkeitä ja jouduin sitte siirtään aitaani niitten liikkumisten mukaan...väliin jäi 4 liittymää, joihin ei riittäny väkiä niitä vahtimaha...sitte siihen vielä tuli sähkömiähet huseeraamaaha ja nostelohon tiänyli meneviä lankoja...ja aivanku se ei ois jo riittäny, ni pisteheksi iin päälle mun suunnasta leviä kulijetus, josta meillä ei ollu mitään ennakkotiatua....tilanne oli siis enemmän, kuin hallittu kaaos....sitte vielä yks bussikuski näyttää mulle kaikki osaamansa käsimerkit ja alkaa pää punaasena huutaan ikkunasta...huusin takaasi: "ÄLÄ HUURA MULLE, MINOON HERKKÄ IHIMINE!"
Vettäki sitte alako sataan ja heitettihin pyyhkehet kehään jo kasin mais illalla...ajoon hotkulle ja viimestään siinä vaihees olin jälleen kerran satavarma siitä, ettei tiistait oo vaan mun päiviäni....hotellin esite kertoo, että käytettävissä on langaton netti...no eipä toiminu...soitin hotellin johtajalle ja se sit sano, et se toimii vaan etupihan puoleisissa huoneissa...ja missäs mun kämppä??? No, tietysti sillä fakin takapihan puolella :(
Tää päivä oli muutenki "ei niin paras mahdollinen" ku sateen lisäks tuuli kävi aivan hemmetin kylmää ja tien suuntasesti, ni missää et ollu suojas...
Keskiviikona tuuli oli vielä kylmempi...päivällä sentään lämpes toviks, et sai T-paidalle riisua. Ihanat ystävät Seija ja Petteri kävi tuomas mulle työmaalle limsaa ja muita tarvikkeita...ja sitte koinki jymy-yllärin :O Aidalle tulee moottoripyörä piennarta jonon ohi hissukseen...mun takana oli risteys ja kysyyn, josko se sinne olis menos...no, ei ollu...sanoi jäävänsä siihen mun kans...riisui verkalleen kypäränsä ja myssynsä, kattoi hymyillen ja kysysi: "Tunnetko?" Nooo...tuijotin ja mietiin ja jouruun totiamaha, notten tunne. Sit seuraavat sekunnit ja minuutit onki yhtä sekamelskaa...ku mies sanoi nimensä tajusin, että edessäni on ihminen, jonka olen nähny viimeks yli 30 vuotta sitte, lähtiessäni uhopäissäni, omien polkujeni valtiattarena pois lastenkodista, jossa oli siihenastisen elämäni viimevuodet viettänyt...kuilua ei silti ollu...juteltiin, niinku oltas koko ajan tunnettu ja oltu tekemisis...oli mukava kuulla muistakin hänen sisaruksistaan, vaikka yksi tieto oli musertava...heistä yksi on jo poissa :(
Iltamyöhälle mentiin keskiviikkonaki ja hotkulle ku pääsin, en jaksanu muutaku pesuulle ja maate...
Torstaiaamuna sitte kamat kantoon ja työmaalle.
Heti aamusta aisti, että päivästä tulee lämmin. Ihaninta aamussa oli saada ihmiset hymyilemään ja kuunnella siinä sivussa lintujen aamuista serenadia ja tajuta, että mä sittenkin olen se onnentyttö, joka haaveilin jo pikkulikkana, kurjissa kotioloissa olevani. Silloin se oli pakotie pois todellisuudesta, mutta pala palalta olen senkin tien koonnut eheäksi kokonaisuudeksi...virheliikkeitä toki olen tehnyt -ehkä liikaakin, mutta niistäkin voi aina ottaa opiksi.
Illalla myöhään sitte suuntasin ensimmäisen kerran sitten vapun autoni nokan kohti kotia. <3 Matkalla pysähdyin kuvaamaan suunnattoman kauniin auringonlaskun....kotona olin puolenyön jälkeen, eikä musta ollu siinä vaihees enää muuhun, ku kaatumaan sänkyyni kaikkeni antaneena.
Eilen aamulla, eli perjantaina, sain nukkua aamusta pitkään. Sitte lähdi hoiteleen asioita ja sain illaksi ihanan ihmisen luokseni. Siinä vierähti ilta uskomattoman nopeaa...käytiin pikaseen Kulaukses, ja lauloon 3 biisiä ja sit haettiin mun kamera ja lähettiin kierteleen paikkoja...tultiin sitte vielä tähän mun luo ja katottiin vanhoja Putous-sarjan videoita ja muutama pätkä StandUp-komiikkaa Sami Hedbergiltä ja Ilari Johanssonilta...molemmat nauro aivan vetet silmis ja vatta kippuralla....
Nukkumaan menin aamuneljältä ja pitkästä aikaa ihan mielettömän hienois fiiliksis....uskomatonta, mutta totta...on olemassa ihminen, joka kenties jonain päivänä saa jään sulamaan mun ympäriltä ja murrettua sen muurin, jota olen pitänyt suojanani vuosikaudet.
Mut onko se väärin? Entä, jos taas alan pelkäämään ja vetäydyn takas muurini suojiin??? Vastausta ei voi saada kuin heittäytymällä mukaan tähän retkeen ja antaa fiilisten kuljettaa...mikä ei tapa, se vahvistaa...
 |
| Matkalta kotiin....huikean kaunista <3 |
 |
| Kuvausreissun satoa Kyrkkäriltä...eikä minun ollut kylmä...Sinä olit vierelläni... |
 |
| Musta Paholainen :) |
 |
| Opasviittakin nökötti tienposkessa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti