Terveisiä täältä kaukaa...

Niin se taas viikko vierähti ja ollaan jo äitienpäivän aatossa. Aika on ovela käsite...sitähän sanotaan, että aika on liian hidas odottaville, liian joutuisa pelkääville, liian pitkä murehtiville ja liian lyhyt riemuitseville, mutta niille, jotka rakastavat, aika on ikuisuutta....tiedä sitte tuonkaan todenperäisyyttä, mutta kaipa siinä jtn totta on, kun sen joku on noin fiksusti jaksanu loppuhu asti miättiä. 

Nii...tiistain puolipäivästä oon ollu remix-sakis, siinä samas, jossa oon edellisetki kesät pääosin ollu. Jotain muutoksia siinäki sakis, etupääs vaan positiivisia. Viikko on säiden osalta ollu hyvä. Parina päivänä aurinko paisto nii, että tiistaina sai olla ekaa kertaa T-paidalla ja  keskiviikkona oli oikeestaan tyytyväänen jo, ku lopetettiin iltapäivällä. Tie piti silloon olla tyhjä klo 14 helatorstain alkavan menoliikenteen takia. Tuo sama juttuhan pätee töissä perjantaisin, vkonlopun alkavan menoliikenteen vuoksi.

Sai siinä sitte iltapäivän ittelle keskiviikkona. Kävin kaupungilla. Meinasin kirpparille mennä, mut neki oli aikasemmin kiinni panneet putiikkinsa...menin sitte Plazaan, ja kiertelin liikkeis, mut en juurikaan ostellu mitää...Arnoldsis kävi mangofruitiella ja oi, että se oli NAMIA <3

Helatorstai oltiin töis. Saatiin kaista päähän, käännyttiin ja lähettiin takaspäin. Vettä sateli kuuroittain, ei mitään hirveitä määriä, mut siinä määrin silti, et ahdisti kokovartalokondomin pukeen yllensä....YÄK...vihaan sitä asua, ku ne housut ei pysy jalaas, vaan valuu....ne on miesten kokoja...voitte kuvitella, miltä pienimmätkin miesten vaatteet näyttää tällääsen rääpälehen yllä...vastailimiö sille, ku isoo ihimine pukoo päällensä liian piäniä vaattehia...:D

Helatorstaina sain myös hyvää palautetta... yks pomoista ajo ohi ja kehu, miten jaksan olla aina hymyilevä ja iloinen, vaikka vettäkin sataa...sitte toinen, vanhempi mies kysyy, miks noin kaunis tyttö on tälläsis hommis ja kertoi seuranneensa mun työskentelyäni jo edellisviikolla jyrsimen mukana...kehui ammattimaiseksi ja iloksi silmälle seurata. Nöyrästi kiitin, mut empä anna siitäkää pissin päähän nousta...ei sillä, että sinne ees mitää sellaasta mahtuus, ku soon täynnä ajatuksia, haaveita ja unelmia, joiden turvin rakennan elämääni tästäki eteenpäin. Oon rakentanu niiden turvin niin paljon. Olen kokenut jopa sen, että olen saanut elää unelmani todeksi...tosin...sitä unelmaa en ollu "katsellut" loppuun asti...sillä sellaista loppua, jonka se unelma sai, en olisi siihen unelmoinu. Mutta,  elämä kantaa aina. Senkin unelman särkymisellä oli tarkoituksensa. En olisi se ihminen, joka olen nyt, ellen olisi sitäkin käynyt läpi. 

Helatorstain iltaan osu sitte hyvä vesikuuro (just pääsin siitä sanomasta, et nyt sais räiskäästä pikku vesikuuron, et päästääs joskus poiski :) ), ja saatiin sitte purkaa ohjaus pois. Könysin kämpille ja en jaksanu ees koneella olla kauaa. Luomet paino liikaa, joten könysin koppahani hyvin sukkelaan.

Eilen aamulla sitte heräsin jo ennen kasia. Otin tyynyn ja peiton kainaloon ja tulin olkkarin sohvalle...toivoin, että tulis Mumindalenia ja tulihan sitä...Muumipeikon jalka oli venähtäny ja se oli, IHIME, PikkuMyyn syy....:D

Aamusta näytti siltä, et tulee synkeä sää mut niin se vaan jaksoo aurinko kivuta taivaalle lämmittämään ja päivästä tuli erinomainen. Kävin kävellen kaupungilla kiertelees liikkeis ja ny mukaan tarttu yhtä sun toista, niin liikkeistä, ku kirppariltaki. Kirpparilta taas niin helmilöytö: IcePeakin mustavalkonen, hupullinen takki....vähä olin onnessani. Ja yks liike, jossa mun on Salos ollessani aina pakko käydä on JC. Nyt en - ihme kyllä- ostanu sieltä mitään ja syy siihe oli tyrkky myyjä...en tykkää, ellen saa itte rauhas kattella. 
Syömäs kävin oikein hyvin ja sitte tulin tähän kämpille. Sain toviksi vieraan ja lähdin sit vielä illansuus Halikkoon ja hain uuden kännykän. Sieltä lähdin ajeleen kuvausmielessä. Wiurilan kartanolla kävin ja sitte ajoin Särkisaloon ja sieltä Kemiöön...Strömman kanavalla näky oli HUIKEA, sitä ois voinu toivoa ajan pysähtyvän siihen, oli se niin upeaa...

Tulin sitte kämpille, ja menin yhentoista korvis maate...tänään taidan mennä taas kuvaamaan, ku massakuski, Ville, neuvo taas uuden paikan, mistä saattaas saada hyviä kuvia :) 

Nyt nautin kuitenkin hetken vain tästä ihanasta hiljaisuudesta, ja siitä, että saan olla yksin ajatuksineni kaikkineni...
Huomenna on äitienpäivä ja mulle ensimmäinen, että olen poissa kotoa...;( Myönnän kirpasee....:(

Mutta en vaan jaksanu lähtee ajaan...eiliselle se ois kuitenki menny...tää päivä ois menny kaikkeen puuhaan ja palautumiseen ja huomenna taas ois pitäny jo takas...onneks lapset on jo isoja...ehditään me äitienpäivälounas syödä joku toinenki viikonloppu..vaikka ens su, ku mun ei tarvi, ku Poriin asti vaa....silti musta tuntuu, et huomenna pääsöö märy, ku tajuan sen konkreettisesti, miten kaukana olen tuona merkittävänä päivänä elämäni jykevimmistä tukipilareista, omista lapsistani. Mutta tiedän, he ymmärtävät <3

Tähän auringonlaskukuvaan päätän tämän tarinointini nyt. Nappaan kiinni hetkistä ja annan fiilisten kuljettaa...